Yökukkujille tv:ssä: Loistava rikosmysteerileffa huimalla loppuratkaisulla – näyttelijä sai roolin kehumalla ohjaajaa

IMDb-arvosana on 8,1.

31.3.2020 18:03

Yöllä esitetään televisiosta Dennis Lehanen romaaniin perustuva elokuva Suljettu saari (2010).

Tarinassa liittovaltion sheriffin oudot näyt sotkevat hänen tutkimuksensa, jotka liittyvät vankimielisairaalasta karanneen potilaan katoamiseen. Elokuva oli menestys lippuluukulla ja myös kriitikot pitivät siitä.

Episodin kolmen tähden arviossa tuumittiin aikoinaan näin:

”Ohjaaja tuntuu ottaneen lomaa eeppisestä tarinankerronnasta ja ilottelevan pienimuotoisempien silmänkääntötemppujen parissa. Pätevä elokuva Suljettu saari silti on, vaikka vaatiikin epäkiitollisen paljon aikaa auetakseen.”

Näyttelijöinä nähdään muun muassa Leonardo DiCaprio, Mark Ruffalo sekä Ben Kingsley. Elokuvan ohjasi Martin Scorsese.

Ruffalo sai roolin sen jälkeen, kun hän oli lähettänyt fanikirjeen Scorseselle. Hän kertoi siinä, miten paljon hän haluaisi työskennellä tämän kanssa.

Elokuva näkyy Foxilta yöllä kello 02.20.

Lisää luettavaa