Jan de Bontin ohjaama ja Zhang Ziyin tähdittämä Mulan-filmatisointi on pysähtynyt rahoittajien kaikottua.
Elokuvan kuvausten piti alkaa viime syksynä. Tuotantoryhmä oli jo ehtinyt matkustaa Kiinan studioille, missä heille sitten yllättäen kerrottiin, että paluumatka alkaa heti. Elokuvan rahoitus oli kadonnut juuri ennen tuotannon alkamista.
Nyt tuotantoyhtiö etsii vaihtoehtoista rahoitusta projektin jatkamiseksi.
Mulan on vanha kiinalainen legenda tytöstä nimeltään Hua Mulan, kuka poikaa esittämällä värväytyi armeijan palvelukseen isänsä puolesta. Tarina on tuttu myös länsimaissa Disneyn menestysanimaation takia.
Jan de Bont muistetaan Speed – kuoleman kyydissä -elokuvan (1994) ohjaajana.
Zhang Ziyi on ihastuttanut katsojia muun muassa elokuvissa Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme (2000) ja Geishan muistelmat (2005).
Kuva elokuvasta Lentävien tikarien talo (2004).
Lähteet: Eiga – Asian Cinema, The Hollywood Reporter