Etsi
Jos pari viikkoa sitten olisi kysytty mikä elokuva ensimmäisenä pudottaa Star Wars: The Last Jedi -elokuvan katsojatilastojen ykköspaikalta, arvaus olisi varmaan ollut joku ihan muu kuin kärkipaikan anastanut yllätyshitti.
Aleksi Mäkelä muistaa monen muun suomalaisen tavoin, missä oli 7. toukokuuta 1995. Jääkiekon MM-finaaliviikonlopun tapahtumista kertovan 95:n kuvauksissa hän törmäsi kielimuuriin ja yritti pitää elokuvan poissa kaukalosta.
Vuoden viimeisenä viikonloppuna ensi-iltaan saapuu kolme uutta elokuvaa. Niiden joukkoon viikon uutuuksiksi laskimme myös joulupäivänä ensi-iltaan tulleet kolme muuta nimikettä.
Yellow Film & TV on tekemässä elokuvaa Suomen lätkämestaruudesta. Vuosi on ysitoistysiviis, torille siis!