Den glider in! Aleksi Mäkelä törmäsi kielimuuriin 95-leffan kuvauksissa

Aleksi Mäkelä muistaa monen muun suomalaisen tavoin, missä oli 7. toukokuuta 1995. Jääkiekon MM-finaaliviikonlopun tapahtumista kertovan 95:n kuvauksissa hän törmäsi kielimuuriin ja yritti pitää elokuvan poissa kaukalosta.

Auton torvet tööttäävät ja kuhiseva ihmismassa valuu kadulla kohti Senaatintoria. Kruununhakalaisen asunnon kotikisakatsomossa iloitaan epäuskoisina: nytkö se tapahtui? Suomi on juuri voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden ensimmäistä kertaa. Iltapäivällä 7. toukokuuta 1995 ikuisesta häviäjästä on tullut voittaja ja kaiken kukkuraksi loppuottelun häviäjä on naapurimaa Ruotsi.

Ohjaaja Aleksi Mäkelän kotikisakatsomo oli juhlien ytimessä: ei aivan Globenissa, mutta siitä seuraavaksi lähellä. Kruununhaasta oli helppo siirtyä Senaatintorille aloittamaan juhlinta. Siihen aikaan kolmikymppinen Mäkelä seurasi innokkaasti jääkiekkoa ja oli katsonut finaalit myös vuosina 1992 ja 1994. Maailmanmestaruusfinaaliin asti hänellä oli aina ollut syvällä selkärangassaan tunne, että Suomi häviää taas.

– Jotenkin ennen matsia oli sellainen fiilis, että nyt tämä kyllä voitetaan. Tietysti se on jälkikäteen helppo sanoa, että tiesin näin käyvän, sanoo Mäkelä.

Suomalaisilla on suhde jääkiekkoon, oli se sitten viha- tai rakkaussuhde. Vaikka ei kiekkoa seuraisikaan, maailmanmestaruuskilpailut ovat keväisin käynnissä ollessaan kaikkialla läsnä: kaduilla, baareissa ja kodeissa.

– Sitä ei tässä maassa voida olankohautuksella vetää pois. Tavalla tai toisella sinut on vedetty siihen lätkään mukaan.

Maailmanmestaruusviikonlopusta kertovan 95:n ohjaajaksi kaavailtiin alun alkaenkin Mäkelää, mutta hänellä oli silloin toinen tuotanto kesken. Lopulta keskeneräinen tuotanto peruuntui kokonaan, ja JP Siili oli jo valittu 95:n uudeksi ohjaajaksi.

– Se olikin vähän tylsä tilanne: kaksi hyvää proggista. Toiseen olin lupautunut, ja kun tämä kiinnostava tuli, en voinut ottaa sitä vastaan. No, se oli perinteinen Suomi-finaali minulle: hävisin sitten ne kaikki, muistelee Mäkelä.

95:n eteneminen jämähti rahoitusongelmiin, ja Siili vaihtoi työmaata. Parin vuoden päästä Mäkelää pyydettiin uudestaan mukaan.

– Se tuli juuri hyvään saumaan: loistavaa, näinhän sen pitikin mennä, Mäkelä sanoo.

 

Jääkiekko on elokuvassa kehyskertomuksena, joka tuo yhteen erilaisia ihmiskohtaloita. Alun perin elokuvaan oli tarjolla tusinan verran erilaisia tarinoita eri käsikirjoittajien kynistä. Lopulta valtaosa karsiutui pois ja kokonaisuus selkiytyi, kun Tatiana Elf, Juha Karvanen ja Joona Tena työstivät käsikirjoituksen yhdessä.

Käsikirjoituksen luettuaan Mäkelä oli edelleen sitä mieltä, että siinä on liikaa lätkää. Häntä kiinnosti, miten elokuvan saisi toimimaan ilman, että siitä tulee urheiluelokuva.

– Yleensä, kun täysin urheiluun keskittyviä leffoja on tehty, ne eivät ole menestyneet hirveän hyvin, hän sanoo.
Jääkiekon osuus näytti käsikirjoituksessa valtavalta, koska teksti vilisi pelaajien sukunimiä. Ongelma ratkesi, kun teksti muuttui kuviksi. Sukunimitulvan sijaan koko kahdenkymmenenkolmen hengen joukkueporukka kulki sujuvasti mukana.

– Sitten se alkoi muotoutua niin, että ei olla vain pelikentällä. Pelikentällähän ollaan itse asiassa tosi vähän. Joukkueen mukana ollaan niissä paikoissa, joihin katsoja ei normaalisti näe, kertoo Mäkelä.

Roolitus oli mielenkiintoisin ja haastavin osuus projektissa. Perinteisiin draamarooleihin oli helppo valita ammattinäyttelijöitä kuten Laura Birn, Samuli Edelmann ja Mikko Leppilampi. Joukkueen roolitus oli hankalampaa. Mäkelää askarrutti, mitä he voisivat tehdä kuvauksissa, kun kahdenkymmenenkolmen nuoren miehen pitäisi olla sekä näyttelijöitä että pelaajia. Joukkueen roolitusta helpotti, että Suomessa monella näyttelijällä on jääkiekkotaustaa. Vaikka he eivät huipputasolla pelaisikaan, he pystyvät silti esittämään kiekkoilijoita uskottavasti. Lisäksi haasteena oli pelaajien näyttelijöiden ja ammattinäyttelijöiden suhde.

– Etteivät jääkiekkoilijat jäisi aivan amatööripelleiksi kaikkien Samuleiden ja muiden keskellä. Emme halunneet, että siihen tulisi hirveätä kontrastia.

 

Kun roolitus oli tehty, alkoi Mäkelästä tuntua, että elokuvan voi saada toimimaan. Työryhmä sai kuvaukset purkkiin reilussa kahdessa kuukaudessa. Kaikki ulkokuvat oli kuvattava tiiviissä jaksossa, koska elokuvan tapahtumat sijoittuvat yhden keväisen viikonlopun ajalle. Jääkiekkoa he kuvasivat viimeiset kolme viikkoa.

Kisaviikonlopun tapahtumat sijoittuvat 95:ssa pääkaupunkiseudulle ja Tukholmaan. Ruotsin kieli on elokuvassa läsnä: Suomenkin joukkueessa oli ruotsinkielisiä pelaajia ja ruotsalainen valmentaja Curt ”Curre” Lindström (Jens Hultén).

Mäkelä ei liene ainoa suomalainen, jolta on jäänyt koulussa ruotsi lukematta. Päivät ruotsinkielisten näyttelijöiden kanssa tuottivat hänelle hankaluuksia, vaikka he kommunikoivat keskenään englanniksi. Mäkelällä ei ollut aavistustakaan, mitä näyttelijät puhuivat ruotsinkielisten dialogien aikana. He olivat sopineet, että Mäkelä luottaa näyttelijöiden omiin arvioihin siitä, täytyykö kohtaus kuvata uudestaan.

– Onhan se vähän absurdia tehdä elokuvaa niin, että ohjaaja kysyy näyttelijöiltä, menikö hyvin. Joskus saatoin sanoa, että nyt meni tosi hyvin. Sitten näyttelijä sanoo tehneensä virheen. Aha, okei, tehdään uudestaan!

Kuvauspäiviä pelkkien ruotsinkielisten näyttelijöiden kanssa ei ollut montaa, mutta ne olivat piinallisia Mäkelälle.

– En ole tilanteen herrana siinä, mutta oma vikani: miksen osaa ruotsia, Mäkelä sanoo.

Suomalaisten lisäksi 95:ssa nähdään Ruotsin jääkiekkoliiton edustajien puuhastelua. Kun Suomi voitti finaalin, Ruotsin jääkiekkoliitto maksoi heidän laskunsa ja antoi voittobussinkin joukkueen käyttöön. Vastaavaa tuskin olisi tapahtunut, jos Ruotsi olisi voittanut Helsingin kisoissa.

– Ehkä ruotsalaiset ovat vähän sivistyneempiä kuin me, ja he ovat toki voittaneet niin montaa kertaa. Tavallaanhan Ruotsi voitti tässäkin, koska valmentaja oli ruotsalainen.

Mäkelä on ohjannut kotimaisia elokuvia ja tv-sarjoja lähes kolmekymmentä vuotta. Hänet tunnetaan esimerkiksi elokuvista Häjyt (1999), Rööperi (2009) ja Kaappari (2013). Mäkelällä ei ole tiettyä visiota siitä, millaista Suomea hän haluaisi elokuvillaan tallentaa. Mieluiten hän menee sinne, minne nenä sillä hetkellä näyttää.

– Ne ovat kaikki sen hetken tuotoksia ja sen hetken elokuvia. Aiheet ovat vähän niin kuin tulleet syliini muualta.
Mäkelää ei tunnu haittaavan, vaikka hän olisi leimautunut rikollista ja melankolista Suomea kuvaavien elokuvien ohjaajaksi.

– Enemmän olen mustan Suomen puolella kuin romanttisen komedian, hän sanoo.

Tulevaisuuden suhteen Mäkelä on salaperäinen, koska suunnitellut projektit eivät ole vielä varmistuneet. Hän paljastaa ainoastaan, että seuraavaksi luvassa on synkistelyn sijaan huumoria. Hän kuvaa nimittäin ensi vuonna Kummeli-porukan kanssa komediasarjaa. Mäkelä työskenteli sketsiryhmän kanssa viimeksi ohjatessaan vuonna 2014 ilmestyneen Kummeli V:n. Heikki Silvennoisen ja Heikki Vihisen käsikirjoittamassa komediasarjassa tullaan näkemään Valkeakosken poliisilaitoksen tapahtumarikasta arkea.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut