Oli aistittavissa hämmästyksen kohahdus, kun Lukas Dhontin kovasti rakastettu Close sai ”vain” Grand Prix -palkinnon lauantaina. Pieni, vaatimaton elokuva lapsuuden ystävyydestä nousi mukaan peliin myöhäisessä vaiheessa ja julistettiin festivaalin pelastajaksi tylsäksi ja pettymykseksi luonnehditussa kilpasarjassa, joka koostui lähinnä vanhojen mestareiden uusista, entisiä muistuttavista elokuvista. Ei auttanut, sellainen kuitenkin voitti.

Cannesin parhaita valittu.

Hanks on Cannesissa juhlistamassa Elvis-elokuvan ensi-iltaa.

Tämähän se pitää nähdä.

Palkinto käytetään elokuvan levitykseen Ranskassa.

No nyt! Tämä pitää nähdä.

Viikon jo pyörineet Cannesin elokuvajuhlat tekevät parhaansa ollakseen tänä vuonna erityisen vakavat. On järkyttyneitä aaseja, isäongelmaisia miehiä jumissa vuorilla yli kaksi tuntia, sarjamurhaajia siivoamassa Iranin prostituoitujen täyttämiä katuja. On toistuvia mainintoja sodasta. Mutta George Milleriä moinen ei kiinnosta. Tänä vuonna Miller haistatti pitkät ja teki oman versionsa Aladdinista apunaan isokokoinen Idris Elba.

On vaikea sanoa, miten elokuva saa alkunsa. Se voi juontua jostain muistosta, joka nakertaa elokuvantekijän mieltä niin, ettei hän voi olla muuttamatta sitä konkreettiseen muotoon. Se voi olla käsittelemätön trauma, jätetyn koston hetki lähteneelle rakastajalle. Tai sitten jokin puu tarvitsee kaataa.

Hyvä Suomi!

Elokuva saa ensi-iltansa syyskuussa.

Ensi viikolla pärähtävät afterburnerit päälle!

Peter Weirin vuoden 1998 elokuvassa Jim Carreyn esittämä Truman Burbank ei pääse eroon tunteesta, että joku katselee häntä jatkuvasti. Ja hän on oikeassa. Kamerat ovat seuranneet hänen koko elämäänsä ja miljoonayleisö on arvioinut hänen jokaista liikettään. Samanlainen fiilis oli Episodin Cannesin kirjeenvaihtajalla elokuvajuhlien avajaisten yhteydessä.

Venäjän sotajoukkojen omimaa symbolia ei haluttu jättää elokuvan nimeen.