Kuten oli ennustettu: Cannesin katsojat poistuivat teatterista David Cronenbergin uuden body horror -elokuvan aikana

No nyt! Tämä pitää nähdä.

Hurjalta kuulostaa. David Cronenbergin Crimes of the Future sai ensi-iltansa Cannesissa, ja osa katsojista poistui kesken kaiken pois – mutta toisaalta ihmiset myös taputtivat sille seisten seitsemän minuutin ajan. Cronenbergin elokuvat jakavat ihmisten mielipiteet.

Useampi tusina katsojaa poistui teatterista Varietyn mukaan. Kriitikkonäytöksestä poistui kuitenkin vain viisi ihmistä.

Body horror -elokuvassa on muun muassa verinen lapsen ruumiinavaus, seksikkäitä sisuskaluja, avohaavaseksiä sekä Kristen Stewart hyvin erilaisessa roolissa.

Viggo Mortensen näyttelee performanssitaiteilijaa, jonka sisäelimiä operoidaan jonkinlaisessa pseudoseksuaalisessa rituaalissa. Stewart työskentelee elinsiirtokeskuksessa ja kuiskailee seksikkäästi Mortensenille ”Kirurgia on uutta seksiä.”

Crimes of the Futuren USA:n ensi-ilta on kesäkuun 3. päivä. Toivottavasti R-leimattu elokuva nähdään myös Suomessa pian.

Alla lapsilta kielletty traileri.

YouTube video

Aiheeseen liittyvät jutut