Etsi
Hugh Jackman jättää melko isot saappaat täytettäväksi, kunhan uusi Ryhmä-X siirtyy Marvel Cinematic Universen puolelle.
Viikonlopuksi elokuvateatterien ohjelmistoon tuli Suomessa peräti viisi uutta nimikettä. Ne kaikki nousivat 20 katsotuimman listalle, vaikka yhtä ei edes esitetty etukäteen lehdistölle.
Yksi maailman kuuluisimmista kuvista otettiin Iwo Jimalla vuonna 1945.
Näyttelijänä tätä herraa ei ole nähty sitten vuoden 2012 Trouble With Curve -elokuvan.
Clint Eastwood pitää oikeista sankareista. Sotasankareista, ihmisiä pelastavista sankareista, terroristeja vastaan taistelevista sankareista, kaikista niistä, jotka tekevät maailmastamme paremman paikan.
Pitkän uran tehnyt valkokangaslegenda on tehnyt toinen toistaan hienompia elokuvia, mutta mikä niistä on paras?
Poistuu suoratoistopalvelusta 14.8.2017.
Elokuva ylenkatsottiin palkintogaaloissa.
Kaverukset joutuvat etsimään itsestään sisäisen näyttelijän.
Vuonna 1964 ilmestyneen Kourallinen dollareita -elokuvan pääosan esittäjän löytäminen oli hankala prosessi.
Poistuu suoratoistopalvelusta 24. toukokuuta.
Veteraaniohjaajan viides pitkä elokuva jatkoi miehelle tutun genren parissa.
Poistuu suoratoistopalvelusta 30. huhtikuuta.