Etsi
Muutoksen tuulet puhaltavat.
Aika populistinen veto.
Fraser seisoo päätöksensä takana.
Elokuva Queenista herättää tunteita nyt valkokankaan lisäksi myös palkintogaaloissa.
Näyttelijä pokkasi uransa toisen Golden Globe -palkinnon.
Kun palkintogaalan suurin puheenaihe on naisiin kohdistuvat vääryydet, ei pelkästään miehistä koostuva ehdokasryhmä jää huomaamatta.
Thelma & Louise -elokuvasta tähdiksi nousseet Geena Davis ja Susan Sarandon yllättivät palkintoja jakaessaan.
Hulun alkuperäissarja The Handmaid’s Tale voitti odotetusti isoimmat draamapalkinnot.
Viime yönä pidettiin 75. Golden Globet, jossa ulkomaiset toimittajat palkitsivat vuoden 2017 parhaat tv-sarjat, elokuvat, ohjaajat, näyttelijät ja muut elokuvissa kunnostautuneet taiteilijat.
HBO:n suosittu limited series -sarja Big Little Lies voitti eniten palkintoja televisiosarjakategorioissa.
Yleensä Hollywoodin palkintogaalat tunnetaan värien ilotulituksesta vaatetuksessa, ja varsinkin naisnäyttelijöiden asuihin kiinnitetään paljon huomiota.
Pitkä loppiaisviikonloppu käynnistyi jääkylmällä perjantailla, mutta se ei suomalaisia elokuvissakävijöitä haitannut toisin kuin Yhdysvalloissa. Siellä tosin taisi olla kyseessä hieman rankemmat myräkät. Joka tapauksessa täällä uuden vuoden viikonlopun jo reippaat kävijäluvut paranivat nyt vielä yli viidenneksellä.