Etsi
Varmasti suuri yllätys.
Näyttelijä on tarkka.
Tässäpä elokuva, joka ei helpolla unohdu.
Elokuvaviikonloppu oli kuin uusinta edellisestä. Ensi-iltaan tuli jälleen kaksi uutta tulokasta, mutta kumpikaan ei onnistunut ohittamaan katsojaluvuissa tilastoja jo neljättä viikonloppua hallinnutta hittiä kärkipaikalta.
Ovatko Oscar-ehdokkaat automaattisesti ohjelmiston parhaita, vai onko Episodin toimitus vain ohjelmoitu niin? Joka tapauksessa viisi tämän viikon kärkinimikettä on tuttuja myös ko. gaalasta.
Kaikkien mielestä Tom of Finland ei olisi lisää julkisuutta tarvinnut. Toisista taas Dome Karukosken elokuvan olisi pitänyt läträtä enemmän Tomin eli Touko Laaksosen härskinkin seksuaalisella taiteella. Mutta niinpä vain Karukosken tyylikäs biopic nousi ensi-iltaviikonloppunaan katsojatilastojen kakkoseksi.
Vuoden 2017 Oscar-gaala tasapainotteli sovinnollisen ja mauttoman välillä. Mutta kun tuli aika julistaa voittaja, koko homma sekosi.
Kuten viikko sitten ounastelimme, Suomen katsotuimpien elokuvien kärkeen tuli viikonloppuna uutta säpinää. Kärkeen nousi elokuva, jonka moni on valmis jo listaamaan koko vuoden parhaiden joukkoon.
Klassisille Hollywood-musikaaleille kunnia tekevä La La Land saa tänään Suomen ensi-iltansa. Se saapuu pohjolaan huikean Golden Globe -saaliin saattelemana. Elokuva on itsestäänselvä Oscar-suosikki, mutta millainen se oikeasti on.