Viikonlopun saldo: Muumio jäi merirosvokapteenin vanaveteen

Elokuvaviikonloppu oli kuin uusinta edellisestä. Ensi-iltaan tuli jälleen kaksi uutta tulokasta, mutta kumpikaan ei onnistunut ohittamaan katsojaluvuissa tilastoja jo neljättä viikonloppua hallinnutta hittiä kärkipaikalta.

Universal-studion Dark Universe -monsterimaailman lanseeraavassa The Mummyssa Tom Cruisen esittämä seikkailija sukeltaa tavallisilta ihmisiltä piilossa pysyneeseen yliluonnolliseen maailmaan. Hän saa vastaansa yhtä pahan kuin muinaisenkin egyptiläisprinsessan, joka haluaisia könsikkäästä kropan kuolettavalle liittolaiselleen.

Viikonlopun toinen uusi tulokas oli ranskalaisanimaatio Milo – Kuun vartija. Siinä oudon maailman nuori asukas joutuu vastuutehtävään: raahaamaan jättimäiseen olentoon hämähäkinseiteillä sidottua kuuta yöllisellä radallaan.

Yhdysvalloissa The Mummy ei päässyt odotettuihin avauslukuihin, mutta muualla maailmassa Tom Cruise vetää edelleen väkeä. Siitä huolimatta se ei Suomessa sysännyt Pirates of the Caribbean -sarjan viidettä osaa Salazar’s Revenge pois ykköspallilta.

Viime viikolla Wonder Woman ja Baywatch nappasivat sijat kaksi ja kolme, mutta nyt uutuudet eivät pärjänneet aivan yhtä hyvin. The Mummyn kakkospaikan seuraksi Milon sijoitus oli yhdeksäs. Tällä hetkellä ohjelmistossa on sen verran paljon lasten ja koko perheen animaatioita, että aavistuksen omituisen näköisellä uutuudella voi olla vaikeuksia löytää paikkansa niiden joukosta.

Kokonaisuutena katsojamäärät olivat jälleen reilussa laskussa. Kevääseen on kuitenkin mahtunut sen verran hittejä, että tällä hetkellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kävijöissä ollaan vain jäljessä vain kaksi prosenttia.

Hiljaisena viikonloppuna teattereissa kävi väkeä, joka ei rynni ensi-iltoihin. Siinä missä uutuuselokuva käytännössä työnsivät aikaisempia nimikkeitä edellisen viikonlopun järjestyksessä alaspäin, kaksi elokuvaa jaksoi harata vastavirtaan. The Handmaiden säilytti asemansa sijalla 10 ja Oscar-hitti La La land jopa nosti osakkeitaan pari pykälää.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 9.–11.6.2017

1 (1) Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge 14 400 katsojaa (kokonaiskatsojat 205 596)
2 (–) The Mummy 9 764 (9 764)
3 (2) Wonder Woman 7 416 (30 054)
4 (3) Baywatch 3 937 (16 605)
5 (4) The Boss Baby 2 158 (138 859)
6 (5) Alien: Covenant 1 706 (50 512)
7 (6) Kaikki kaikesta 1 208 (15 418)
8 (7) Guardians of the Galaxy Vol. 2 1 155 (115 528)
9 (–) Milo – Kuun vartija 823 (823)
10 (10) The Handmaiden 797 (7 537)
11 (9) King Arthur: Legend of the Sword 507 (41 183)
12 (8) Smurffit: Kadonnut kylä 400 (97 084)
13 (12) Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö 371 (263 839)
14 (11) Fast and the Furious 8 324 (178 650)
15 (13) Get Out 276 (24 245)
16 (18) La La Land 259 (255 098)
17 (16) Moonlight 209 (86 234)
18 (15) Bamse ja noita-akan tytär 185 (19 768)
19 (14) Hulluna onnesta 170 (3 520)
20 (17) your name. 164 (18 965)

Lähde: Filmikamari

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut