Eikö Netflixissä ole mielestäsi riittävästi katsottavaa? Jos pahoitit mielesi, olet väärässä

Aina voi keskustella siitä, onko suoratoistopalveluiden tarjonta hyvää vai huonoa, mutta itse tarjonnan määrä on valtava.

Netflixistä puhuttaessa yleinen valituksen aihe on, että tarjonta on liian suppeaa, eikä palvelusta löydy kunnollista katsottavaa.

Sama koskee muitakin suoratoistopalveluita, mutta useimmin tähän väitteeseen olen törmännyt nimenomaan Netflixin kohdalla. Ehkä yksinkertaisesti siksi että se on palveluista suosituin.

Onhan Netflix maksullinen palvelu, ja kuluttajalla on oikeus valittaa, mutta silti olen sitä mieltä, että tälle väitteelle ei ole perusteita.

Mielensäpahoittajan luoja, kirjailija Tuomas Kyrö on huomannut saman ilmiön. Hän julkaisi Twitterissä vanhasta lehdestä kuvan, jossa listattiin Suomen television ohjelmatietoja 1980-luvun alusta.

Silloin oli Suomessa tunnetusti vain kaksi kanavaa, ja ohjelmien lähetys keskittyi iltaan. Aamutelevisiota ei ollut. Ohjelmatarjonta alkoi Kyrön julkaisemassa kuvassa puoli seitsemän maissa ja päättyi ennen yhtätoista, ja se oli aivan tavallinen televisiopäivä. Tuona päivänä esitettiin televisiossa yksi elokuva, ja sekin oli uusinta: kotimainen Laivaston monnit maissa vuodelta 1954.

Yhden pitkän elokuvan ohella päivän ohjelmatarjontaan sisältyi muun muassa ajankohtaisohjelma Sivusta katsoen – elämä tyhjäkäynnillä ja reilun tunnin mittainen Itse asiassa kuultuna -lähetys, jossa kommunisti Arvo Poika Tuominen muisteli poliittista uraansa, sekin uusinta.

Muistan itsekin nuo ajat hyvin. 1970-luku ja 1980-luvun alku olivat huonoa aikaa, jos halusi nauttia elokuvista kotona. Jos odotti kuukauden, pääsi näkemään lauantai-iltana vanhan lännenelokuvan. Silloin tällöin esitettiin Hollywood-klassikoita. Vähänkin uudemman elokuvan nähdäkseen piti lähteä elokuvateatteriin.

Netflixiä voi kritisoida monesta asiasta, mutta ei siitä, että siellä on vähän tarjontaa. Aina voi keskustella siitä, onko tarjonta hyvää vai huonoa, mutta itse tarjonnan määrä on kaikissa striimipalveluissa valtava. Netflixissä on paljon alkuperäissarjoja, HBO Nordicilla samoin. Viaplay tai Elisa tarjoavat paljon elokuvia. Amazon Primeen en ole ehtinyt edes kunnolla perehtyä, ja tulossa on vielä Disney Plus.

Hupaisaa tosin on, että jos haluaa katsoa jonkin vanhan Hollywood-klassikon, niin niitä on striimipalveluista todella vaikea löytää. Se on selkeä puute. Mutta tarkoitukseni olikin puhua tarjonnan määrästä eikä laadusta. Kaikki striimipalvelut maksavat, ja jos haluaa mahdollisimman laajan tarjonnan, joutuu maksamaan aika montaa kuukausimaksua. Mutta vaikka valitsisi vain yhden palvelun – minkä tahansa monista tarjolla olevista – niin saa kuukausimaksua vastaan valtavasti sisältöä.

Ja jos ei halua maksaa palvelusta lainkaan, niin siihenkin löytyy täysin laillinen keino: Yle Areena. Areenaa on todella helppo käyttää, ja siellä on valtava määrä laatuelokuvia ja -sarjoja maksutta katsottavana. Yleisradioverohan tulee tosin maksaa, mutta se on maksettava, vaikka ei käyttäisikään palvelua. Lisäksi pienituloisimmat vapautetaan verosta kokonaan.

Siinä olen samaa mieltä, että suoratoisto ei täysin korvaa hyllyyn pistettävää tallennetta tai elokuvateatterikokemusta, mutta jos tosiaan olet sitä mieltä, että suoratoistoissa ei ole tarjontaa, niin avaa vaikkapa Helsingin Sanomien Aikakone ja katso televisiosivuilta, millainen tarjonta tuli 1970- tai 1980-luvulla. Huomaat olevasi väärässä.

Jussi Huhtala

Tässä kolumnisarjassa tarkastellaan kotiteatterijulkaisuja ja striimipalveluja sekä niihin liittyviä ilmiöitä. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a

Sarjan edellinen kolumni:
Onko Martin Scorsesen mammuttimainen mafiaeepos suuruudenhullu projekti?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.