Kolumni: Elokuvakulttuuri vastaan suoratoistobisnes, kumpi voittaa?

Cannesin elokuvajuhlat on maailman merkittävin elokuvafestivaali. Netflix on maailman suurin elokuvien ja televisiosarjojen suoratoistopalvelu. Tänä keväänä kaksi suurta ottivat yhteen.

Cannes on elokuvateatterikulttuurin voimakas tukija, kun taas Netflix haluaa julkaista nimikkeensä suoraan striiminä.

Cannes ja koko Ranskan elokuva-ala haluavat, että festivaalin kilpasarjan elokuvat nähdään Ranskassa teattereissa. Viime vuonna Cannesin kilpasarjassa oli kuitenkin kaksi Netflix-tuotantoa, joita ei teattereissa nähty.

Bong Joon-Hon Okja ja Noah Baumbachin Meyerowitzin perheen tarinat saivat vasta kiivaan keskustelun jälkeen jäädä kilpailuun, mutta sen jälkeen Cannesin johto laati säännön, että kilpasarjaan ei enää pääse, jos elokuvalle ei järjestetä Ranskassa teatterilevitystä.

Tänä vuonna kävi niin, että useampi maineikkaan ohjaajan elokuva jäi uuden säännön takia pois kilpasarjasta. Alfonso Cuarónin Roma, Paul Greengrassin Norway ja Jeremy Saulnierin Hold the Dark eivät ole mukana festivaalilla, koska Netflix on hankkinut niiden oikeudet, eikä niitä esitetä Ranskassa teattereissa. Myös Orson Wellesin 1970-luvulla kuvaama ja nyt viimeistelty The Other Side of the Wind kuului odotettuihin Cannes-elokuviin, mutta Netflixin ostettua elokuvan oikeudet sekin jäi pois. Cannesissa elokuvia ei nähdä, mutta kaikki Netflixin käyttäjät pääsevät katsomaan ne suoratoistona.

Netflix ei vie elokuvia Ranskan valkokankaille, koska ensi-illan ja striimijulkaisun välinen ikkuna on siellä lakisääteisesti peräti kolme vuotta. Sellaisessa ei ole Netflixin kannalta mitään järkeä.
Netflixin sisältöjohtaja Ted Sarandosin mukaan nyt vastassa ovat elokuvan menneisyys ja tulevaisuus. Hän on sitä mieltä, että Cannes haluaa juhlia levitystapaa eikä elokuvataidetta.

Cannesin festivaalijohtaja Thierry Frémaux taas on kertonut halunneensa löytää kiistassa kompromissin, mutta se olisi ollut hänen mukaansa ihme. Ranskalaiset elokuvalevittäjät ovat vahvasti edustettuna Cannesin johdossa, ja syntyi kaksintaistelu, jossa ovat vastassa perinteinen elokuvakulttuuri ja moderni amerikkalainen suoratoistobisnes.

Elokuvafanina on helppo olla kulttuurin puolella, mutta onko Cannesin kaltaisilla toimijoilla mahdollisuutta pärjätä kisassa? Onko tämä perinteisen valkokangaslevityksen lopun alkua?

Toivottavasti ei, mutta Netflix on kaksintaistelussa vahvoilla. Se ei välttämättä tarvitse Cannesin vetoapua. Vaikka festivaali on maailman arvostetuin, Kultainen palmu tai muut Cannesin palkinnot eivät amerikkalaisessa elokuvabisneksessä ole yhtä tärkeitä kuin Oscarit. Cannes tuo arvokasta nostetta ja laadun leimaa, mutta Netflix ei siihen kaadu, jos se jää saamatta. Netflix on jo kasvanut isommaksi kuin monet merkittävät elokuvastudiot. Netflixin markkina-arvo on jo isompi kuin Warnerin, Sonyn tai 20th Century Foxin. Taloudellisen valta-aseman rinnalla kiista Cannesin kanssa ei ehkä tunnu merkittävältä.

Ehkä on tullut aika todeta, että pitkät julkaisuikkunat edustavat vanhaa maailmaa. Perinteinen elokuvateatteri on usein sympaattinen paikka, joka antaa katsomiselle mukavat olosuhteet. Mutta on myös paljon ihmisiä, jotka katsovat elokuvat mieluummin kotisohvalta käyttämällä modernia tekniikkaa. Miksi heitä ei saisi huomioida? Tuntuu turhalta kiistellä tavoista, joilla elokuvia saa esittää. Parasta olisi, jos tässä kisassa ei olisi voittajia eikä häviäjiä. Itse elokuvan pitäisi olla pääasia, ei levitystavan.

Jussi Huhtala

Tässä kolumnisarjassa tarkastellaan kotiteatterijulkaisuja ja striimipalveluja sekä niihin liittyviä ilmiöitä. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a

Sarjan edellinen kolumni:

Kolumni: Tietoa on, mutta sitä ei levitetä – Miksi Netflix pimittää tietojaan?