Kolumni: Netflixin kasvulle ei näy loppua – Syksy 2017 tuo mukanaan kovan striimikattauksen

Netflixillä on mennyt pitkään hyvin, eikä kasvulle näy loppua. Tilaajamäärän kasvu on ylittänyt yhtiön omat ennusteet.

Vuoden 2017 toisella neljänneksellä Netflix ilmoitti saaneensa 5,2 miljoonaa uutta tilaajaa, kertoo Forbes. Netflix oli itse arvioinut luvuksi 3,2 miljoonaa. Aiemmilla vuosineljänneksillä yhtiö on usein ennustanut lukujaan yläkanttiin, mutta vuoden 2017 toisen neljänneksen luvun se aliarvioi.

Uusista tilaajista 1,1 miljoonaa tuli Yhdysvalloista, eikä vastaavaa kasvua ole nähty Forbesin mukaan kuuteen vuoteen. Suuri osa uusista asiakkaista eli 4,1 miljoonaa tuli kuitenkin ulkomailta. Tällä hetkellä kokonaistilaajista puolet asuu Yhdysvaltain ulkopuolella.

Netflixin kassavirta on siis kunnossa, ja yhtiö on syytänyt voittojaan uusiin alkuperäistuotantoihin. Vuoden toisella neljänneksellä 14 sarjaa sai uuden tuotantokauden. Lisäksi Netflix on alkanut panostaa enemmän myös stand up -komediaan ja alkuperäisiin elokuviin.

Vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä kasvun odotetaan jatkuvan, vaikka se ei ainakaan Netflixin oman arvion mukaan tapahdu aivan yhtä nopeasti. Uusia tilaajia on arvioitu tulevan 4,4 miljoonaa, ja valtaosa niistä jälleen Yhdysvaltain ulkopuolelta. Netflixin viime vuosina alkanut maailmanvalloitus etenee, vaikka kansainvälisille markkinoille on tullut myös Amazonin kaltaisia kilpailijoita.

Netflixin jatkuva menestys tuskin olisi ollut mahdollista ilman laajaa omaa sisältöä. Syksy 2017 sisältää Netflixin historian kovimman kattauksen, väittää Decider-verkkolehti, eikä tee mieli väittää vastaan. Mukana on sekä uusia sarjoja että tuttujen suosikkien uusia kausia. Netflix on tänä vuonna lopettanut heikon suosion takia sarjoja kuten Bloodline, Sense8 ja The Get Down, mutta hittikonsepteja löytyy katalogista reilusti.

Kasarihenkinen kauhusarja Stranger Things oli viime vuoden tapaus, ja se saa jatkoa lokakuun lopulla. Toinen viime vuonna alkanut suosikki The Crown jatkuu myös syksyllä. Molemmilla on omat uskolliset ja laajat fanikuntansa. Marvel-sarjoja (Daredevil, Jessica Jones, Luke Cage, Iron Fist ja The Defenders) jatkaa The Punisher, ja niistä on tulossa Marvel-elokuvia vastaava laaja universumi.

David Fincher oli mukana luomassa House of Cardsia, joka oli ensimmäisiä Netflixin alkuperäissarjoja. Fincher tekee lokakuussa paluun Netflixiin FBI:n sarjamurhaajatutkimuksista kertovalla sarjalla Mindhunter, joka tuo kovasti mieleen Hannibal Lecter -tarinat. Toinen arvostettu elokuvaohjaaja Steven Soderbergh puolestaan on luonut käsikirjoittaja Scott Frankin kanssa lännensarjan Godless, joka on tulossa marraskuussa.

Monia muitakin kiinnostavia uutuuksia on tulossa, ja kun aiempia sarjojakin on katalogissa yllin kyllin, niin Netflixin ongelmaksi voi koitua runsaudenpula. Kun sarjoja on valtavasti, niin yhden niistä on vaikea erottua joukosta ja kasvaa ilmiöksi. Netflixin alkuvuosina House of Cards oli valtava hitti ehkä juuri sen takia, että sillä ei ollut merkittäviä kilpailijoita. HBO Nordic on tilanteessa, jossa Game of Thrones on suurin ja kaunein, ja muut tulevat kaukana perässä. Netflixillä ei ole yhtä selkeätä kruununjalokiveä.

Syövätkö Netflixin monet sarjat toisiaan? Se on ehkä enemmän yhtiön sisäinen ongelma – katsojan kannaltahan tilanne on sitä parempi, mitä enemmän on valinnanvaraa.

Jussi Huhtala

Tässä kolumnisarjassa tarkastellaan kotiteatterijulkaisuja ja striimipalveluja sekä niihin liittyviä ilmiöitä. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a

Sarjan edellinen kolumni:

Onko Netflix-diili kuoleman suudelma? Laatuelokuvien levitys murroksessa