Leffakuluttajien monet vaihtoehdot: Tekniikka kehittyy teatterissa ja kotona

26.7.2016 15:05

Elokuvat tulevat perinteisesti ensin teattereihin, ja kotiteatterijulkaisua pitää sitten odotella jonkin aikaa. Ensi-illan jälkeen kestää yleensä noin neljä kuukautta ennen kuin elokuva ilmestyy dvd:lle ja blu-raylle.

Tämä julkaisuikkuna on tärkeä asia elokuvayhtiöille, sillä teatterikierroksella saadut lipputulot ovat yhä merkittävämmässä roolissa. Tallennemyynnistä saatavat tulot vähenevät vuosi vuodelta ja vieläpä kiihtyvää tahtia.

Elokuvasäätiön tilastojen mukaan dvd- ja blu-ray-tallenteiden myynti on pudonnut peräti 76 prosenttia vuodesta 2008. Kun blu-ray tuli markkinoille kymmenisen vuotta sitten, sen odotettiin vähitellen syrjäyttävän dvd:n. Silti suurin osa myydyistä tallenteista – noin 80 prosenttia – on edelleen dvd-levyjä.

Striimipalvelut ovat tuoneet uuden tavan elokuvien ja television katseluun, mikä ilahduttaa monia kuluttajia, mutta ne eivät tuota elokuvayhtiölle samalla tavalla rahaa kuin tallennemyynti. Striimipalvelut ovat sekoittaneet pakkaa muutenkin. Esimerkiksi Netflixillä ei pidetä Hollywood-studioille tärkeästä julkaisuikkunasta, vaan se on striimiyhtiön mukaan vanhentunut tapa levittää elokuvia.

Julkaisuikkunaa vastaan kapinoiva Netflix julkaisi viime vuonna Beasts of No Nation -elokuvan Yhdysvalloissa teattereissa samaan aikaan kun se tuli striimipalveluun. Netflixin ideologian mukaan esimerkiksi uusi Tähtien sota tai James Bond tulisivat elokuvateattereihin ja kotisohvalla katsottavaksi samana päivänä. Tuntuu utopistiselta, mutta siihen Netflix ainakin pyrkii. Hollywoodin elokuvastudiot eivät sitä kuitenkaan missään nimessä halua, joten siihen menee varmasti vuosia.

Joka tapauksessa elokuvien ja sarjojen katsominen on muuttumassa monella mielenkiintoisella tavalla. Television puolella Yle Areena on syrjäyttänyt perinteisen television, ja Areenasta on tullut Suomen katsotuin tv-palvelu. Ei olisi uskonut vielä muutama vuosi sitten.

Tallennemyynnin laskua yritetään piristää uusilla tuotteilla. Viimeisin uusi formaatti on 4K Ultra HD blu-ray, joka tarjoaa entistä paremman kuvalaadun. En itse ole 4K-levyjä vielä kokeillut, sillä laitteet ovat toistaiseksi kalliita, ja formaatissa on tiettävästi ollut joitakin lastentauteja. Mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, 4K-laitteita alkaa lähitulevaisuudessa saada kohtuuhintaan, ja onhan entistä terävämpi kuva aina kiva lisä katselukokemukseen.

Eräs asiantuntija oli sitä mieltä, että 4K-formaatti saattaa syrjäyttää 3D-blu-rayn, sillä 3D-televisioiden valmistus on jatkossa epävarmaa. Kolmiulotteisia blu-ray-levyjäkin kuitenkin yhä julkaistaan, ja markkinoilla on myös 4K UHD -televisioita, joilla niitä voi katsoa.

Tekniikka kehittyy kyllä myös teattereissa. Suomen suurin elokuvateatteri, Tennispalatsin sali 1 on nyt nimeltään Scape, ja sitä markkinoidaan premium-salina, jossa on kehittyneempi audiovisuaalinen tekniikka ja mukavammat penkit. Maailmalla vastaavia erikoisteattereita on jo ollut pitkään.

Leffakuluttajille on ainakin monenlaisia vaihtoehtoja Kun aloitin elokuvaharrastuksen, oli kaksi vaihtoehtoa: elokuvateatteri ja mustavalkoinen televisio. Kuvanauha oli pelkkä tulevaisuuden visio. Joidenkin retroilijoiden mielestä vhs on edelleen parempi kuin dvd. En voisi olla enemmän eri mieltä. En haluaisi palata kehityksessä taaksepäin.

Jussi Huhtala

Tässä kolumnisarjassa tarkastellaan kotiteatterijulkaisuja ja striimipalveluja sekä niihin liittyviä ilmiöitä. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a

Sarjan edellinen kolumni:
Netflix ja Disney lähestyvät toisiaan – paraneeko tarjonta?

Lisää luettavaa