Matti Ijäksen Katsastus on kotimaisten tv-elokuvien mestariteos

LeffaHamsteri tarkastelee kotimaista kulttiklassikkoa.

Minun on tunnustettava syntini.

Kummeli-kasvatusta lukuun ottamatta en ole koskaan ollut erityisemmin perso kotimaiselle elokuvaviihteelle. Olen nauttinut satunnaiset pitkät kuumat kesät napapiirin sankareiden ja tuntemattomien sotilaiden kanssa, mutta siihen se on sitten jäänyt. 

Minut on pitänyt aina raahata väkisin elokuvateatteriin katsomaan kotimaisia leffoja omien ennakkoluulojeni takia. Vasta viime vuosina löysin ihastuksen esimerkiksi Kaurismäen filmografiaa tai Komisario Palmuja kohtaan. Olin pantannut näitä kotimaisia helmiä aivan turhaan – tai sitten aika oli vain oikea ottaa ne haltuun.

Matti Ijäksen ohjaama tv-elokuvaa Katsastus suositeltiin minulle vuolaasti – ja myönnän, etten tätä helmeä olisi osannut napata käsiini ilman kehotusta. Muistan hämärästi törmänneeni elokuvan tallenteeseen Lapin reissuilla huoltoasemien dvd-valikoimissa.

Katsastus on parhaimmillaan, jos sen tarinasta ei tiedä mitään. Näyttelijäntyö, ohjaus ja muut tekniset osuudet ovat virheettömiä. Jos et ole tätä kotimaista kulttiklassikkoa nähnyt, suosittelen keskeyttämään lukemisen nyt ja katsomaan elokuvan YLE Areenasta.

Pohjoisen pojat ja niiden rituaalit

Elokuvan tarina kertoo kolmesta pohjoissuomalaisesta kaveruksesta, heitä kohtaan asetetuista rooliodotuksista ja turhautumisesta.

Viltteri (Vesa Vierikko) on mennyt naimisiin ja juhlissa ovat menossa mukana lättähattuileva Öövini (Sulevi Peltola) ja näiden kahden edellä mainitun sankarin kohellusta sivusta seuraava sympaattinen Junnu (Markku Maalismaa). Junnun sisko Mallu (Kaija Pakarinen) on Viltterin vastavihitty vaimo. Mallu on kaiken lisäksi raskaana. Hääpari sanoi toisilleen tahdon elokuvan alussa, mutta parin myötämäki loppuu ennen kuin avioliitto on ehtinyt edes alkamaan. 

Kirkosta hääjuhlaan siirtyessä Mallun rahoilla ostettu auto tekee heti tenät parin kotitielle, vaikka Viltterin mukaan kaaran piti olla kunnossa. Viltteri rassaa hääjuhlien ajan autoa samalla kun Öövini yrittää tehdä vaikutuksen hameväkeen. Mallun synnytys alkaa juhlien aikana, joten hän lähtee sairaalaan taksilla. Pojat eivät edes tajua, mitä tässä nyt edes oikein tapahtuikaan. He päättävät lähteä kylille ja kyseinen matka johtaa nakkikioskille, jossa puretaan turhautumisen tunteita. 

Miehet päättävät lähteä katsastamaan Viltterin auton Ruotsin puolelle.

Joni Skiftesvikin novelleihin perustuva elokuva teki minuun heti lähtemättömän vaikutuksen. Tämä kotimaisten kulttielokuvien klassikkotapaus on nimittäin sataprosenttisen pesunkestävä hahmotutkielma. 

Yksikään hahmoista ei muutu elokuvan aikana. Jokainen reagoi tilanteessa kuin tilanteessa omana itsenään. Leffan tarina sijoittuu periaatteessa noin parin vuorokauden mittaiseen ajanjaksoon, kun Viltteri ja kumppanit liitävät tilanteesta toiseen. Eräällä tapaa elokuvan tarina on keski-ikäisten miesten epätoivoinen odysseia, jonka jokaisessa tilanteessa heidän maskuliinisuuttaan haastetaan. 

Mieskolmikkoa nöyryytetään jatkuvasti sekä ulkoa että sisältä: kaikki vittuilevat heille ja he vittuilevat toisilleen. 

Jokaisella hahmolla on nimittäin sisäistetyt rooliodotukset siitä, minkälaisen miehen tulisi olla. Kykenemättömyys vastata näihin odotuksiin ja siitä kumpuava pettymys ovat elokuvan konfliktien perimmäinen syy ja ydin.

Viltteriä mollataan jatkuvasti mitään saamattomaksi ”näpertelijäksi”. Häntä muistutetaan jatkuvasti huonoista mopo- ja autokaupoista: niistäkään kun ei koskaan tullut yhtikäs mitään. Häpeä nostaa päänsä heti elokuvan alkumetreillä, kun Viltterin hankkima menopeli hyytyy kotitielle muun hääjuhlakansan odottaessa perässä. Kaiken häpeän lisäksi Viltteri ei ole varma, onko Mallun synnyttämä Malakias-poika edes hänen lapsensa.

 

Öövini on nelikymppisenä kolmikon vanhin ja häntä kutsutaankin tästä syystä ”vaariksi”. Tämä ei ole kovinkaan hienovarainen tapa vihjata nuoruuspäivien lättähattukoheltamisen ja nakkikiskalla tappelujen taakse jättämisestä. Öövini ei halua suostua uskomaan, että ehkä olisi vain parempi lopettaa kukkoilu ja yrittää ottaa rennommin. Luultavasti hänen miehinen itsetuntonsa ei suostu hyväksymään elämäntapamuutosta, koska hänen ei ole tarvinnut muuttua tai kasvaa ihmisenä. Nyt ikäkriisi puskee jatkuvasti pintaan, mutta miten hän pystyisi yhtäkkiä muuttamaan tapojaan.

Junnu on kolmikon sympaattisin tyyppi, mutta hän on toisaalta passiivinen siipimies, joka liitää Viltterin ja Öövinin vanavedessä. Junnu pystyy ottamaan siskonsa Mallun toiveet huomioon, mutta hän ei pysty viestimään niitä Viltterille. Todennäköisesti hän ei osaa tai uskalla irrottautua tai erottautua porukasta joko pilkan tai nöyryytyksen pelosta. Viltteri ja Öövini dominoivat kolmikon välisiä kemioita, eikä Junnu haasta heitä. Junnu pyrkii miellyttämään kahta ystäväänsä. Kun Viltterin auto ei mene ruotsalaisesta katsastuksesta läpi, hän yrittää lohduttaa Viltteriä haukkumalla ja kiroamalla katsastusmiehet.

Elokuvassa miehet ovat jatkuvassa ristitulessa yhteiskunnan ja oman lähipiirinsä tarkastelussa.

Heidän odotetaan ja he itsekin odottavat täyttävän miehenä olemisen ja miehen roolin lausumattomat vaatimukset. Viltterin auton katsastuttaminen toimii keskeisenä metaforana heidän matkalleen. Auto kulkee vaikka se ei ole läpäissyt katsastusta, mutta onko se auto, jos se ei täytä kaikkia sille asetettuja kriteereitä? Yhtä lailla voisin kysyä, onko miespuolinen henkilö oikeasti mies, jos hän on vain mitään saamaton ”näpertelijä”?

Viltteri, Öövini ja Junnu ovat sisäistäneet kulttuuriset odotukset miehisyydestä ja miehen roolista yhteiskunnassa haluttavana, voimakkaana ja maskuliinisena toiminnan miehenä. Miehinen mies on ideaali, johon on mahdotonta päästä Katsastuksen maailmassa. Pitäisi olla kätevä käsistään, haluttu naistenmies ja omat rajansa pitävä uros.

Miehisyyttä itsetuntoa koettelee etenkin se, että tuo mystinen ”hameväki” ei vain alistu polvilleen miesten vaivaannuttavien iskulauseiden edessä.

Kun omat ja muiden odotukset eivät täyty, miehet turhautuvat. Koska tunteiden ilmaiseminen ei ole sallittua ja sosiaalisesti hyväksyttyä miehille, päähenkilömme purkavat perinteisesti epäsuoralla vihalla tai passiivis-aggressiivisella käytöksellä omaa turhautumistaan. Kukin tyylillään.

Öövinin flirttailuyritykset eivät onnistu häissä, joten yökyöpelinä kaupungin sykkeessä hän suututtaa nakkikioskiyrittäjän heittelemällä kiviä nakkikioskin katolle ja seinille, varastamalla kioskin avaimen ja vittuilemalla. Hän myös haistattelee paikalle sattuneille taksikuskeille oikein urakalla, joten suuttuneet kuskit antavat Öövinille turpasaunat. Nelikymppinen vaari jää alakynteen, joten Viltteri menee avuksi ja nappaa pesäpallomailat surkean autonsa takakontista. Vaikka Viltteri ei aloittanut tappelua nakkikioskilla, hän selkeästi nauttii mailan heiluttamisesta.

Perinteisen miehinen perheenpään rooli ja ideaali heteronormatiivisen perheen keskeisenä, vankkumattomana tukipilarina on kapea-alainen. Päähenkilöt ovat ansassa, eikä kulttuuri heidän ympärillään tarjoa pakokeinoja, eivätkä miehet osaa sellaista edes etsiä. Kukapa heille osaisi kertoa, mitä pitäisi tehdä – muuta kuin mennä kylille haastamaan riitaa.

 

 

Pettymys ja itseinho leimaavat Katsastuksen tunnelmaa.

Kaikista pahimman häpeän koko elokuvassa kokee Viltteri. Hän on toimeton kuullessaan Mallu-vaimoltaan, että heidän poikansa nimeksi tulee Jaakko Malakias. Vaimo joutui tekemään päätöksen synnytyksen aikana komplikaatioiden vaarasta johtuen, eikä hän muutakaan keksinyt (perusteluna toimiva ”muutenkin vitutti” kerää koko leffan parhaan one-linerin tittelin). 

Viltterin Malakias-poika on nimittäin häpeän paradoksi, joka sopii elokuvan teemaan täydellisesti. Viltteri toteaa kauhusta kankeana, että poikaahan aivan varmasti kiusataan koulussa tuon vanhahtavan nimen vuoksi. Elokuva kuvaa itseään toistavaa epätoivon kehää, jossa jälkikasvu joutuu kokemaan samat odotukset, kasvupaineet ja pettymykset kuin isänsäkin.

Mallu perustelee nimeä sillä, että nimi tulee Viltterin isältä, eli se on ollut suvussa. Malakias edustaa täten tulevaisuuden häpeän lisäksi myös menneisyyden häpeää. Toisin sanoen Viltterin isän perintö jatkuu Malakias -pojan nimen kautta, eikä Viltterillä nähtävästi ole kovin hyviä muistoja mielessään mopoja tuhoavasta isästään.

Päinvastoin menneisyyden häpeän muistot ja nöyryytykset nostavat nimen avulla haudan takaa päätään.

Miten tästä eteenpäin?

Katsastuksen lempikohtaukseni – tai ainakin yksi niistä monista – tulee aivan elokuvan loppupuolella. Epätoivoisella kotimatkalla oleva Viltteri ja Junnu törmäävät maantiellä apua viittovaan isäntään. Hänen vaimonsa on viimeisillään raskaana ja taksia ei kuulu eikä näy, joten hän pyytää päähenkilöiltämme autokyytiä sairaalaan. He ajavat isännän kotipihaan, mutta pihalla tarpoessaan isäntä alkaa selostamaan erilaisia talon korjaustarpeita ja antaakin kunnon pihakierroksen. 

Näin ollen raskaana oleva vaimo unohtuu tyystin – jälleen kerran.

Kohtaus peilaa Viltterin omaa elämäntilannetta, saamattomuuttaan ja hänen kyvyttömyyttään asettua muiden – etenkin Mallu-vaimonsa – asemaan. Viltteri on suoraan sanottuna lapsellisen itsekäs. Vaikka hän olisi kuinka saamaton tunari, hän voisi silti yrittää ottaa muut huomioon. 

Sen sijaan, että Viltteri tunnistaisi tilanteessa mitään itsestään, hän päättää tilaisuuden tullen tekeytyä valelääkäriksi – tai tarkalleen ottaen valelääkäriopiskelijaksi. Siinä sitten tutkitaan emännän jalkovälin tilannetta ja selostetaan tieteellistä jargonia vailla järjen hiventä.

Katsastuksen päähenkilöt ovat sokeita omille kipupisteilleen. Elokuvan miehet eivät osaa kasvaa, koska he eivät tiedä minkälaisiksi heidän tulisi kasvaa. Ennen matkaa ruotsalaiseen katsastukseen Öövini jää talsimaan maantielle, koska hän ei suostu nousemaan Viltterin kyytiin. Häntä on nöyryytetty tarpeeksi, eikä hän aio sietää sitä enempää. Öövini todennäköisesti jää toistamaan samaa toiminnan kehää, joten on loogista, että hän kävelee yksin omaa tietään. Hän ottaa uhrin aseman, vaikka ei olisi pakko.

Katsastus-elokuvassa miesten henkinen keskenkasvuisuus johtuu siitä, että heidän pitäisi nähdä vaivaa oman kasvunsa eteen sen sijaan, että he olettavat olevansa aikuisia miehiä vain sen takia, että he ovat miehiä.

Elokuvan lopussa Viltteri jää torkkumaan autoon, kun hänen uunituore vaimonsa astelee sisälle yhdessä perheen pienokaisen kanssa. Viltteri ei vielä tiedä, minkälainen kasvun tarve häntä kotona odottaa.

Matti Ijäksen ohjaama odysseia on nopea katsoa, koska se on tv-elokuvan mitaltaan vain 55 minuuttia pitkä. Elokuva on täynnä huumoria ja ikimuistoisia letkautuksia (”alkeellinen jätkä”) ja vitsejä (”liha on heikko”; ”vedet tuli”, jne.), mutta ne ovat hauskoja vain koska ne kaikki pohjaavat todelliseen ja tunnistettavaan miehisten odotusten tragediaan:

Kukaan ei tiedä, miten kasvaa aikuiseksi, mutta kaikki osaavat vittuilla asiasta toisilleen.

Ja vittuiluhan – kuten tiedämme – korjaa kaiken.

Ville Vuorio
LeffaHamsteri

Aiheeseen liittyvät jutut