Scarlett Johanssonin muotoinen avaruusolento metsästää miehiä kohuleffassa

Skotlannissa matkustava, Scarlett Johanssonin muotoinen avaruusolento. Kuulostaa lupaavalta eikö vain? Jonathan Glazerin Under The Skin (2013) on yksi mielipiteitä eniten jakaneista elokuvista Venetsiassa. Osa pitää sitä monotonisena ja prameana, kun taas muut ylistävät elokuvan hypnoottista auraa. ’Outo’ ja ’kokeellinen’ ovat varmaankin diplomaattisimmat adjektiivit kuvailla Under The Skin.

Laura (erinomaisen hallitun suorituksen tekevä Johansson) on miehiä metsästävä ja syövä avaruusolio. Tämä on kaikki mitä tiedämme. Lauran menneisyyteen ei perehdytä, eikä muuta selitystä avaruusolennoista anneta. Nimensä mukaan Under The Skin vie katsojan Lauran ihon alle. Maailma nähdään hänen näkökannaltaan, mikä on erikoista katseltavaa. Hidastempoinen ja hienovarainen elokuva painottuu metaforiin ja yksityiskohtiin pakottaen katsojan ajattelemaan. Elokuva on hyvinkin kaunis ja lumoava tai sitten tylsä kuin kivi. Valinta on sinun.

Jatkoin päivää Stefan Zweigin kirjaan perustuvan Une Promessen pressitilaisuudella. Sisäinen Harry Potter -fanini ilahtui nähdessään Alan Rickmanin, joka tietenkin on Kalkaroksen lisäksi tunnettu muun muassa elokuvasta Järki ja tunteet (1995, ohjaaja Ang Lee) ja alkuperäisestä Die Hardista (1988, ohjaaja John McTiernan). Ranskalaisen ohjaajan Patrice Leconten lisäksi paikalla olivat nouseva lahjakkuus Rebecca Hall ja Game of Thronesista tuttu Richard Madden. Tutut keskustelunaiheet käytiin läpi, kuten syyt miljöön, näyttelijöiden ja kameratyylin valintaan. Pidin erityisen mielenkiintoisena Leconten selitystä, että vaikka hän olisi halunnut tehdä elokuvan ranskaksi, hän päätyi englanninkieleen, jotta elokuva saisi mahdollisimman suuren ja kansainvälisen yleisön.

Ennen japanilaisen 3D animaatioelokuvan Harlock: Space Piraten (2013, ohaaja Shinji Aramaki) alkua esitettiin lyhytanimaatio Disney Mickey Mouse ’O Sole Minnie (2013, ohjaaja Paul Rudish). Venetsiaa ylistävä kolmen minuutin romanssi oli mukava tuulahdus menneisyydestä, animaatio kun on kehittynyt niin paljon ettei piirrettyjä teoksia enää paljoa tehdä. Itse asiassa tykkäsin ’O Sole Minniestä paljon enemmän kun itse päänäytöksestä.

Harlock: Space Pirate on mielestäni erinomainen mallikuva nykypäivän elokuvista. Se on suuri, loistelias ja upeannäköinen. Valitettavasti se on myös ontto eikä vetoa tunteisiin lainkaan. Vaikka kyseessä on avaruusooppera, tarina on kulunut ja tylsä. Syynä tähän on turvautuminen liiallisiin selittelyihin ja erikoistehosteisiin. Se on harmi, sillä Harlock on oikeasti näyttävä leffa.

Otin hostellikaverini vihjeestä vaarin ja menin katsomaan Philippe Garrellin La jalousien (2013). Ranskalaisen uuden aallon tyylinen elokuva on erinomainen ihmissuhdedraama – ja perin ranskalainen. En halua paljastaa elokuvasta liikaa, sillä mielestäni siitä saa enemmän irti tietämättä etukäteen mitään. Sanonpa vaan, että mustavalkoisessa elokuvassa on romantiikkaa, petosta ja melodraamaa. Rakkaus on kaiken ydin eikä ilman sitä pysty elämään. Mukavan rento ja yliampuva leffa jäi kovasti mieleen, ehkäpä jopa yhtenä lempielokuvistani Venetsiasta.

Sean Ryan

Lue myös:
Venetsian elokuvajuhlat – osa 1
Venetsian elokuvajuhlat, päivä 2 – romantiikkaa, huumoria ja ultraväkivaltaa
Venetsian elokuvajuhlat: Nicolas Cagella vihdoinkin kunnon rooli
Venetsian elokuvajuhlat: Ghibli-uutuudessa Miyazaki korvaa fantasian realismilla
Venetsian elokuvajuhlat: nuori monilahjakkuus ja festivaalin huonoin elokuva
Terry Gilliamin tieteistarina hämmensi Venetsian elokuvajuhlilla
Seitsemäs päivä on taukopäivä