Etsi
Vaikuttaa todella lupaavalta! Kaikki jaksot ovat onneksi katseltavissa heti.
Episodi haastatteli näyttelijä Ahoa kasvotusten kotimaisen jättielokuvan ensi-illan kynnyksellä.
Kullervon veriselle kostomatkalle päästään puolen vuoden odotuksen jälkeen nyt myös kotisohvilla.
Sarjaa on päästy katselemaan kolmen kauden verran vuodesta 2022 lähtien.
Sarjan avauskautta päästään katselemaan pyöreän 10 jakson verran.
Nimekkäällä tähtikaartilla varustettu uutuuselokuva pohjaa bestseller-romaaniin ja saa ensi-iltansa elokuussa.
Franchisen edellinen osa, Monsterimania, julkaistiin alkuvuodesta 2022.
Sarjan Rotten Tomatoes -luku on hieno 93! Kaikki avauskauden jaksot ovat katseltavissa heti.
Sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa nyt katseltavissa. Lisää osia luvassa viikoittain, aina keskiviikkoisin.
Uutuuselokuvan nimikkotähti Catherine Laga’aia ja ohjaaja Thomas Kail kertovat Episodille kokemuksistaan Disneyn hittifranchisen parissa.
Näytelty versio Vaianan meriseikkailusta on lähestulkoon täysi kopio alkuperäisestä animaatiosta. Uusi tulokas Catherine Laga’aia vakuuttaa päätähtenä, mutta roolissaan aiemminkin esiintyneen Dwayne Johnsonin suoritus jää valjuksi. (Ikäraja: K-7)
Kaikki sarjan avauskauden jaksot voi katsella heti tästä päivästä eteenpäin.
Paramountin tuottama elokuva saa ensi-iltansa suoratoistossa vielä tämän kuun aikana.