Etsi
Leffa on menestynyt hyvin myös Brasiliassa, Saksassa, Ranskassa ja Australiassa
Ohjaaja menetti oikeuden harjoittaa työtään viideksi vuodeksi.
Kesän 2023 megahitti ajoi jo Yön Ritarin ohi
Ei se lopulta niin iso yllätys taida ollakaan?
Kauhu-King lähetti vaihteeksi mukavan viestin Twitterissä.
Liitto on saanut syytöksiä rintamasta repeämisestä lakkotaistelun tiimellyksessä.
Näkemys naisten voimaantumisesta on selvästikin erilainen Etelä-Koreassa kuin Yhdysvalloissa.
Kuvio on niin sekava, että siitä saisi tehtyä vaikka Nolan-elokuvan.
Vuonna 2021 Bryan tuomittiin kolmen vuoden ehdolliseen vankeuteen tyttöystävänsä pahoinpitelystä
Elokuvan takaa löytyy Taru sormusten herrasta ja Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme -taustapiruja.
Indie-budjetilla tehdyistä elokuvista vain Hereditary on tuottanut enemmän.
Elokuvan karski kapteeni oli oikeassakin elämässä rommilta tuoksuva merikarju.
Barbie on kohonnut vain 9 päivässä vuoden kolmanneksi katsotuimmaksi elokuvaksi.