Cassie Sullivan (Chloë Grace Moretz) on normaali koulutyttö – hän kasvaa rakastavassa lähiöperheessä, käy juhlimassa ilman vanhempien valvontaa ja on salaisesti ihastunut urheilijakomistukseen (Nick Robinson). Ainakin siihen asti, kun avaruusoliot saapuvat ja päättävät pyyhkäistä ihmiskunnan olemattomiin erilaisilla tuhoaalloilla kuten tsunameilla, kuolettavilla viruksilla ja kaikki sähköiset laitteet sammuttavilla elektromagneettisilla pulsseilla. Yksin maailmassa, jossa kuka tahansa voi olla avaruuden muukalainen, Cassien on opittava selviytymään – ja tehtävä se nopeasti.
Teinityttöraukat. He tuntuvat kantavan maailman painon harteillaan. Mutta onneksi he tietävät arvonsa. ”Ei sitten mitään alentavia seksistisiä kommentteja”, murisee lähes tunnistamaton Maika Monroe yhdessä vaiheessa. Ikään kuin uskaltaisimme.
Rick Yanceyn suosittuun kirjasarjaan perustuva, J. Blakesonin ohjaama 5. aalto menee häpeilemättömästi sinne, missä monet muutkin ovat käyneet. Kiinnostavaa avausta lukuunottamatta elokuva kulkee turvallisempia teitä kuin Cormac McCarthyn ottama. Vaikka inhottavuuksia kuten massateloituksia ei kaihdeta, synkäksi tarinaksi se on värikylläisempi kuin Elton Johnin pyjama.
Vuonna 2010 Variety nimesi Blakesonin ohjaajaksi, jota kannattaa pitää silmällä. No, me katsomme, mutta emme näe paljoakaan. Hänen toinen elokuvansa on johdettu niin monesta lähteestä, että itseään voi huvittaa laskemalla teoksia, joita se muistuttaa. Pulassa oleva pikkuveli, potentiaaliset kolmiodraamat, tappokoneiksi muuttuvat lujaluonteiset sankarittaret ja liian monia lähikuvia teddykarhuista.
Näyttelijöitä ei pidä syyllistää. Enkelimäisten mutruhuulien ei pidä antaa hämätä, Moretz on kokenut ammattilainen. Hänellä vain ei ole tarpeeksi tekemistä. Hänen Cassiensa ei ole mikään Katnissa. Ja juuri, kun hän uhkaa muuttua kiinnostavaksi, hän tapaa pojan.
Ymmärretään, kundi hakkaa puita. Tappava ase 3:n nähneet tietävät, ettei mikään ole seksikkäämpää kuin toisen haavojen hoitaminen. Mutta Cassien ihastuessa Alex Roen salaperäiseen maalaispoikaan tarina menettää liikevoimansa eikä toivu koskaan kunnolla. Roen vatsalihaksilla voisi raastaa juustoa tai mitä tahansa muita ruokatarvikkeita, mutta hänen ilmestyttyään kuvaanpääosaan nousevat viipyilevät katseet ja aikooko ne/eikö ne aio -jännite inhottavien alienien jäädessä taustalle. Ja rauhallisesti, edellä käytetty kielikuva viittaa vain suutelemiseen.
”Älä luota kehenkään” -sanomansa ja erään suositun zombi-tv-sarjan tapahtumapaikkojensa puolesta 5. aalto tuntuu ennemmin isomman franchisen introlta kuin itsenäiseltä teokselta. Ja sitä se onkin – Sony on jo ostanut oikeudet trilogiaan. Jälkiviisauden näkökulmasta se ei ehkä ollut järkevä veto; elokuva ei tee alieneille samaa kuin Twilight vampyyreille. Elokuvan loputtua ei juuri ole kiinnostunut siitä mitä tapahtuu seuraavaksi. Päivän päätteeksi ei edes muista mistä se kertoi.