Bob Dylan kysyy Like a Rolling Stone -kappaleensa kertosäkeessä miltä tuntuu olla omillaan, ilman kotia, täysin tuntematon, kuin vierivä kivi. Ohjaaja-käsikirjoittaja James Mangold otti lyriikoista nimen Dylanista kertovalle elokuvalleen. Se viittaa A Complete Unknown -elokuvan alkutilanteeseen, jossa tuntematon Dylan saapuu New Yorkiin ja sukeltaa sen rikkaaseen folkmusiikkielämään.
Se viittaa myös Dylanin arvoituksellisuuteen, häntä ajaviin motivaatioihin. Vaikka Dylanin tarina on tunnettu, Mangoldin mielestä hän on pitänyt henkilökohtaisia korttejaan tiukasti rintaansa vasten eikä mielellään ole paljastanut asioita itsestään – paitsi nimenomaan laulujensa kautta.
Mangoldin mielestä myös Like a Rolling Stone -kappaleen vastaanottoa on yksinkertaistettu musiikin historiasta puhuttaessa. Vaikka A Complete Unknown huipentuu vuoden 1965 festivaaleille, joilla Dylan järkytti akustisen folkmusiikin ystäviä ottamalla käyttöön sähkökitarat, ei elokuva ole kertomus siitä, kuinka ”Dylan löysi sähkön”.
Elokuvan alussa Dylan on kuitenkin vielä matkansa alussa. Hän saapuu vuonna 1961 tapaamaan esikuvaansa Woody Gutrhieta (Scoot McNairy). Samalla hän tutustuu toiseen folklegendaan ja skenen puuhamieheen, Pete Seegeriin (Edward Norton). Seegerin myötä lahjakas nuori saa jalansijaa piireissä ja kiinnittää folktähti Joan Baezin huomion.
Baezin valtava fanikunta on tärkeää uuden tulokkaan suosion kannalta, mutta ammatillisesti tärkeämmäksi muodostuu tapaaminen Elle Fanningin esittämän Sylvie Russon kanssa. Poliittisesti ja sosiaalisesti aktiivinen nuori nainen esittelee Dylanille Yhdysvaltojen yhteiskunnallisia epäkohtia ja kannustaa tätä esittämään omia laulujaan muiden tekemien kappaleiden sijaan, vaikka levy-yhtiö niin haluaisikin. Hiljalleen Dylan löytää oman äänensä sosiaalisena omatuntona.
Itsenäistyminen musiikintekijänä ei kuitenkaan jää siihen. Paradoksaalisesti folkliike saarnaa muutosta, mutta ei siedä sitä omissa joukoissaan. Dylanin löytäessä yhä uudenlaisia vaikutteita välit entisiin ystäviin ja yleisöihin alkavat kiristyä.
Monica Barbaro ja etenkin Timothée Chalamet ovat häikäisevän hyviä tunnettujen muusikoiden, Joan Baezin ja Bob Dylanin rooleissa. Kiitos kuuluu tietysti loistavalle stailaukselle, joka on maskeerannut heistä hätkähdyttävästi esikuviensa näköisiä, mutta se on vain pintaa. Tärkeintä on, että he eivät vain imitoi muusikoita, he näyttelevät näiden nahoissa. Vain paikoin esiintymisissä on havaitsevinaan maneerien matkimista.
Tarinallisesti elokuvan kiinnostavin hahmo on Fanningin esittämä Sylvie, joka on käytännössä Dylanin tuon aikainen tyttöystävä hienotunteisuussyistä eri nimellä. Sylviellä on monta roolia Dylanin elämässä: rakastaja, kumppani, muusa ja opas, vain muutamia mainitaksemme. Hän myös saa kohdata kaikki Dylanin puolet uteliaasta oppilaasta itsekkääksikin ikoniksi niin yksityisesti kuin julkisesti. Fanning luovii kaikkien tunnetilojen läpi uskomattomalla varmuudella.
Mangoldille ja Chalamet’lle on nostettava hattua myös siitä, että he eivät ole epäroineet tehdä Dylanista paikoin vaikeasti pidettävää hahmoa. Itsevarmuutta uhkuva nuorukainen tunkeutuu sen kummemmin epäröimättä esikuviensa pariin eikä emmi näiden vieraanvaraisuuden vastaanottamista. Myöhemminkin tulee usein tunne siitä, että Dylan ottaa ympärillään olevilta ihmisiltä enemmän kuin antaa.
A Complete Unknown esittää Dylanin ihmissienenä, joka imee vaikutteita ympäristöstään mutta ei yksityisenä, jopa introverttinä ihmisenä välttämättä pysty antamaan muille näiden haluamaa kuin laulujensa kautta. Mangoldin elokuva onkin kertomus taiteilijan oppimisesta ja kasvamisesta sekä niiden mukanaan tuomasta muutoksesta. Ennen kaikkea se on tarina siitä, onko taiteilijalla oikeus muutokseen, vai onko hän yleisönsä omaisuutta.
Jouni Vikman
A Complete Unknown -elokuvan traileri
