Alfie on veijaridraama huikentelevaisesta poikamiehestä, jonka elämän tarkoitus on kaataa mahdollisimman paljon naisia. Suositun 1960-luvun komedian Charles Shyerin (Morsiamen isä 1 ja 2) nyt ohjaamassa uudelleenlämmittelyssä nähdään pääosa-casanovana Jude Law (Closer – Iholla, Cold Mountain). Hän on Alfie, jolle tärkeintä elämässä ovat naiset ja viini – tässä järjestyksessä. Hän kertoo suoraan ja suorasukaisesti kameralle, miten eri nainen valloitetaan kerta toisensa jälkeen. Kaikki käy – tummat, vaaleaveriköt ja punatukat, sinkut, lesket ja yksinhuoltajat – kunhan kukaan heistä ei ala esittää vakiintumisen merkkejä. Jos nainen tarttuu Alfieen liiaksi, Alfie lemppaa naisen elämästään sulokkaasti mutta varmasti. Monipuoliset näyttelijäkykynsä jo todistanut Jude Law on
erinomainen naisia hyväksikäyttävänä komeana niljakkeena, jonka pintapuolista ja tyhjää elämänfilosofiaa hän tulkitsee hyvin. Pääosan esittäjän tarinankertominen suoraan kameralle on yleensä ärsyttävää, ja niin tässäkin elokuvassa, alusta loppuun asti. Alfie keskeyttää esimerkiksi suutelukohtauksen kertoakseen kameralle = meille, kuinka helppoa ja siistiä naisenvalloitushomma on.
Oscar-voittoja aiemmista rooleistaan saaneet Susan Sarandon (Kuolemaantuomittu, Thelma ja Louise) ja Marisa Tomei (Serkkuni Vinny, Satimessa) ovat hyviä Alfien valloituksen kohteina, vaikka heidän osansa on kirjoitettu varsin pieniksi Alfien kukkoillessa ympäriinsä.
Tarina on liian heppoisesti yhden idean ympärille rakentuva, että se ei jaksa kiinnostaa loppuun asti. Tematiikka hapuilee lopulta naisenvalloitusta tärkeämpää Alfien elämän tarkoitusta etsimässä. Jännittävintä on, että Alfien opetushenkisen ja osoittelevan kasvutarinan kertomisessa kiinnostavinta on viimeiset viisi minuuttia. Ne herättävät ajatuksia, joiden olisi tohtinut heräävän jo alkukuvilla.