Viranomaisilla menee kahvi väärään kurkkuun: Disclosure Day -ohjaaja Steven Spielbergiltä hämmästyttävä UFO-kommentti

Ensi-iltaan saapuu tänään UFO-elokuva Disclosure Day, ja sen ympärillä onkin riittänyt viime aikoina pöhinää.

Julkaistu:

Spielberg on käsitellyt avaruusolioita urallaan useasti ja ohjannut sellaisia klassikoita kuin Kolmannen asteen yhteys (1977), E.T. (1982) ja Maailmojen sota (2005). Ohjaajan uusin elokuva Disclosure Day käsittelee samaa aihepiiriä.

Elokuvan ensi-illan alla CBS News kysyi ohjaajalta, uskooko hän avaruusolioiden vierailleen maapallolla tai kenties olevan täällä edelleen.

– Kaikkien niiden aihetodisteiden valossa, mitä olen elämäni aikana kerännyt, ja kaikkien kuuntelemieni ihmisten, katsomieni dokumenttien sekä Yhdysvaltain kongressin kuulemisten perusteella uskon ehdottomasti, että he ovat käyneet täällä – ja ovat täällä edelleen, Spielberg vastasi.

– Ja kuka tietää, ehkä he ovat aina olleet täällä.

Uutuuselokuvan ympärillä velloo myös erikoinen salaliittoteoria. Verkossa leviävien väitteiden mukaan Disclosure Day olisi suunniteltu valmistelemaan ihmiskuntaa maapallon ulkopuolisen elämän paljastumiseen. Metro-lehden mukaan internetissä spekuloidaankin usein, että Hollywood-elokuvia käytettäisiin yleisön totuttamiseen tuleviin kriiseihin tai suuriin poliittisiin paljastuksiin.

Lontoon ensi-illassa vieraillut Spielberg naurahti väitteille. Hän korosti elokuvan pohjautuvan täysin julkisesti saatavilla olevaan aineistoon.

Hänellä oli kuitenkin esittää kulmakarvoja kohottava kommentti. Lue lisää täältä: Spielbergin uuden UFO-leffan ympärillä liikkuu salaliittoteoria – ”Nyt on se hetki”

Disclosure Day -elokuvan pääosissa nähdään Josh O’Connor, Emily Blunt, Colman Domingo sekä Colin Firth. Elokuva kertoo ilmiantajasta, joka yrittää kilpajuoksussa aikaa vastaan paljastaa hallituksen salaliiton avaruusolentoja koskevan tiedon pimittämiseksi.

Ensimmäiset arviot elokuvasta ovat olleet erittäin ylistäviä, ja sitä on kutsuttu ohjaajan parhaaksi teokseksi kahteen vuosikymmeneen. Gizmodo-sivuston toimittaja Germain Lussier kuvaili elokuvaa vuoristoradaksi, jossa yhdistyvät takaa-ajotarina, rakkaustarina ja mysteeri tieteiselokuvan ihmeen ympärille. Toimittaja Jairo Jiménez puolestaan kutsui teosta hypnoottiseksi ja vangitsevaksi ufo-trilleriksi.

Disclosure Dayn kesto on 2 tuntia ja 25 minuuttia, ja se saapuu ensi-iltaan tänään 10. kesäkuuta. Alla traileri.

Lue myös: Steven Spielbergin uusi UFO-leffa herättää vanhan mysteerin: ”Entä jos kaikki olikin totta”

Lue myös: Disclosure Day nostaa Spielbergin takaisin scifin huipulle – parhaat arviot sitten Jurassic Parkin

Lue myös: 1980-luvun riemukkaimman kauhuelokuvan tähti: ”Sitä ei tehdä uusiksi niin kauan kuin hän elää”

Youtube video

Lähde: NME, Metro