Arthur ja minimoit

GENRE ENSI-ILTA TÄHDET

Vuonna 1998 tuottaja-ohjaaja-käsikirjoittaja Luc Besson putosi korkealta ja kovaa. Puolitoista vuosikymmentä kiisteltyjä mutta kiitettyjä, kultti- ja kriitikkosuosiota nauttineita toiminta-, fantasia- ja tieteiselokuvia tehtyään hän törmäsi melko yksimieliseen välinpitämättömyyteen aiheeseen sinällään sopivan suuruudenhullulla Jeanne D’Arc -elokuvallaan.

Besson vetäytyi kulissien taakse käsikirjoittamaan ja tuottamaan lähinnä sietämätöntä toimintaroskaa. 2002 hän alkoi kirjoittaa lastenkirjoja pienen Arthur-pojan uskomattomista seikkailuista. Vuonna 2005 Besson palasi ohjaajaksi epäonnistuneella aikuisten fantasiadraamalla Angel-A. Sitä seurannut, lapsille suunnattu elokuvaa ja tietokoneanimaatiota yhdistelevä Arthur ja minimoit on onneksi aivan toista luokkaa.

Tämän hetken sympaattisin ja karismaattisin lapsitähti Freddie Highmore – joka tosin täytti juuri 15 – esittää kymmenkesäistä Arthur-poikaa, joka elää syrjäisessä maalaistalossa hössöttävän isoäitinsä (Mia Farrow) kanssa. Pojan epämääräiset vanhemmat huitelevat jossain maailmalla ja isoisä on kadonnut salaperäisesti joitakin vuosia aikaisemmin. Isoäiti ei ole yksin pystynyt pitämään taloutta järjestyksessä ja ränsistynyt mutta rakas kotitalo maineen on menossa lunastukseen. Arthur löytää lohtua isoisän jälkeensä jättämistä matkakertomuksista kaukaisista maista ja oudoista kansoista.

Yllättäen Arthur tajuaa, että isoisän kertoma jalokiviaarre saattaa löytyä heidän kotoaan. Aarteen etsiminen vie Arthurin pienen pienen minimoi-kansan mystiseen maailmaan ruohonjuurien tasolle. Tässä vaiheessa elokuva muuttuu tietokoneanimaatioksi Arthurinkin muuttuessa pörrötukkaiseksi minimoi-hahmoksi. Pikkuolentojen maailmassa käydään parhaillaan eloonjäämistaistelua pahan Malthazarin (alkuperäisenä äänenä David Bowie, suomeksi Santeri Kinnunen) yrittäessä saada koko minimaalinen valtakunta haltuunsa. Arthur on yhdistettävä voimansa prinsessa Selenian (Madonna/Paula Vesala) ja tämän veljen (Douglas Rand/Samuel Harjanne) kanssa kukistaakseen Malthazarin, pelastaakseen tämän valtaan jo joutuneet minimoit ja löytääkseen kotinsa pelastavan aarteen.

Arthurin ja isoäidin idyllinen 1960-luvun alkuun sijoittuva maailma on kuin Viisikko-kirjojen ikuista aurinkoista iltapäivää. Vauhdikkaat tietokoneseikkailut ja -taistelut taas ovat kuin Bessonin hengästyttävimmistä tuotannoista. Silti osiot tarvitsevat toisiaan: animaatio tuo elämää muuten seesteiseen menoon, mutta toisaalta normaalimaailman kehystarina luo animaatiomenolle tarkoituksen, kun katsoja tietää idyllin olevan uhattuna. Elokuvan ongelma on outo hätäisyyden tuntu: lapsikatsojia valtavat juonen aukot eivät välttämättä häiritse, mutta aikuinen joutuu vähän väliä muistelemaan mitä ja miksi milloinkin oltiinkaan tekemässä ja vauhtikohtauksissa jopa pinnistelemään tajutakseen mitä kuvassa tapahtuu. Lisäksi hölmö rytmitys tuntuu korostavan ihan vääriä asioita.

Elokuva kuitenkin näyttää aivan huikaisevan hyvältä. Sekä normaali että animoitu maailma kuhisee yksityiskohtia, ja tietokoneanimaatio on harvoin näyttänyt näin henkeäsalpaavan upealta. Bessonin aikaisemmista töistä Arthur ja minimoit muistuttaa eniten naiivin värikästä Viidettä elementtiä. Jos siitä pitää, löytää ansioita myös Arthurista. Jos sitä pitää roskana, ei todennäköisesti pysty heittäytymään Arthurinkaan satumaailmaan.


Aiheeseen liittyvät elokuvat