Jos piti vuonna 2015 meillä ensi-iltansa saaneesta Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho -seikkailusta, tykännee myös uudesta tietokoneanimaatiosta Asterix ja taikajuoman salaisuus. Sen verran saman tasoista meno on, vaikka nyt elokuva ei ole 3D. Se ei haittaa, sillä ei tekniikkaa Jumaltenrannan nousussa ja tuhossakaan pahemmin hyödynnetty.
Tällä kertaa seikkailu perustuu René Goscinnyn ja Albert Uderzon klassisten sarjakuvien sijaan toisena ohjaajanakin toimineen Alexandre Astierin alkuperäistarinaan. Mukana on tosin hyvin paljon vaikutteita Kultainen sirppi -albumista, vaikka tapaturma ei kohtaakaan Akvavitixin työkalua vaan tietäjää itseään. Tarinaan on nivottu elementtejä muutamasta muustakin Asterix-seikkailusta ja ryyditetty moderneilla viittauksilla.
Kerätessään aineksia roomalaisia valloittajia vastaan taistelevaa gallialaiskylää suojelevaan taikajuomaan Akvavitix-velho teloo itseään. Onnettomuus saa hänet tajuamaan, että taikajuoman salaisuus on aika siirtää eteenpäin, ja tietäjä lähtee etsimään itselleen seuraajaa. Siitä seuraa tv:n kykyjenetsintäohjelman kaltainen ruljanssi innokkaiden hakijoiden esitellessä taitojaan. Samalla kavala tietäjä pyrkii manipuloimaan asioita varastaakseen salaisen reseptin ja toisaalla Rooman legioonalaiset uskovat hetkensä koittaneen kylän jäädessä hetkeksi ilman supervoimia antavaa taikajuomaansa.
Animaation ulkoasu on eurooppalaisen muovisen oloista, vaikka paikoin saadaankin aikaiseksi erittäin vaikuttavia kuvia. Ne syntyvät juuri siitä, ettei lopputulos ole Disneyn ja Pixarin kaltaisten superstudioiden tavoin loppuun asti viilattuja hiottuja. Välillä seikkailu saavuttaa klassisten seikkailujen hysteeristä rytmiä ja anarkiaa, vaikka tarinasta uupuvat vuosikymmenten takaisten Asterix-sarjakuvien viittaukset. Toisaalta mukaan on tullut moderneja teemoja sukupuolirooleista ja kauneuden ja käytännöllisyyden vastakkainasettelusta. Harmillisesti niitä ei kehitellä kovin pitkälle.