Bélierin perhe

/ GENRE , ENSI-ILTA 24.04.2015 TÄHDET

Teini löytää kätketyt kykynsä, ja hänellä olisi mahdollisuus osallistua tilaisuuteen, jossa niiden avulla pääsisi kohti kultaa ja kunniaa. Lähipiiri vain ei moisia haihatuksia ymmärrä, ja kiltti nuori harjoittelee salaa, kunnes paljastuu ja joutuu luopumaan unelmistaan. Paitsi ehkä sittenkin… Kuvioissa pyörii myös ärsyttävä vastakkaisen sukupuolen edustaja, joka kuitenkin on aika ihana.

Jos Bélierin perhe olisi tehty Hollywoodissa, se olisi kevyt ja geneerinen teinikomedia kuuluisuuden kutsusta. Valmistusmaa Ranska tuo kuluneeseen kuvioon kuitenkin tervetullutta raikkautta.

Tuoreuden illuusion ohella eurooppalaisuus tuo elokuvaan myös muita elementteja, joihin Hollywood-tuotanto ei välttämättä koskisi pitkällä kepilläkään. Päähenkilö Paulan perhe, elokuvan nimen Bélierit, ovat nimittäin kuulovammaisia. Paulan vanhemmat ja pikkuveli ovat kuuroja, ja Paula toimiikin maatilaa pyörittävän ja sen tuotteita markkinoilla myyvän perheensä tulkkina ja rajapintana muuhun maailmaan. Jotta Paulan elämä ei olisi liian helppoa koulun käynnin ja maatilan puhumista vaativien kontaktointitehtävien ohella, päättää isä-Bélier käymään vaalikampanjaa pikkukaupungin pormestarin virkaan.

Paula joutuu muun muassa tulkkaamaan vanhempiensa intiimejä asioita lääkärissä, ja koskettaminen on perheelle tärkeä ja luonnollinen tapa kommunikoida. Siitä muodostuu lämmin ja läheinen tunnelma, jossa kenelläkään ei juuri ole salaisuuksia. Siksi Bélierien perheonni kokeekin kolauksen, kun Paula ryhtyy kaipaamaan oikeutta omaan elämään.

Hormonien johdattamana Paula nimittäin seuraa koulun söpöä uutta poikaa kuoroharrastukseen ja saa yllätyksekseen kuulla osaavansa laulaa. Se lyö kiilaa kuulevan Paulan ja tämän lahjasta nauttimaan kykenemättömien vanhempien välille. Harmi, että hattaraisen kevyt elokuva sivuaa vain ohimennen tällaisen tilanteen aiheuttamaa katkeruutta kummallakin puolella.

Pelkkä eurooppalaisuus sinänsä ei tee elokuvasta jotenkin Hollywood-tuotantoa ylevämpää. Paulan vanhemmat esitetään vammansa takia humoristisessa ja naiivissa valossa, ja monesti ollaan vaarallisen lähellä sitä, että vammaisuuteen suhtaudutaan alentuvasti. Elokuvassa on myös monia keinotekoisia juoniaihioita, joita ei lopulta kehitellä juuri ollenkaan. Seksi on myös sellainen pakkomielle monelle hahmolle, että Bélierin perhe voisi tosiaan olla Jenkki-leffa, vaikka sikäläisissä tuotteissa se ei niin vapautunut keskustelunaihe olisikaan.

Vaikka elokuvassa lauletaan paljon, kyseessä ei ole musikaali. Vasta aivan lopussa laulun sanat muodostuvat niin oleellisiksi tarinankerronnallisesti, että ne on katsottu aiheellisiksi kääntää. Kannattaa varata mukaan nenäliina tai pari, jos laulun kautta kerrotut tunteet tuppaavat pakahduttamaan rintaa. Elokuvan jälkeen saattaa myös yllättää itsensä etsimästä verkosta lisää chanson-laulaja Michel Sardoun tuotantoa.