Koululaisten kohtaamat paineet ovat yleismaailmallisesti tunnettuja. Harvassa paikassa ne ovat kuitenkaan niin rankkoja kuin Kiinassa. Kaiken teiniangstin lisäksi lukioikäiset joutuvat seuraavalle koulutustasolle päästäkseen osallistumaan massiivisiin pääsykokeisiin, joissa menestyminen ei ratkaise pelkästään jatko-opintopaikkaa, se voi määrittää nuoren ja koko hänen perheensä koko tulevaisuuden. Usein perhe onkin panostanut kaiken jälkikasvun koulumenestyksen eteen. Ei paineita!
Better Days -elokuvan päähenkilö Chen Nian joutuu opiskelupaineiden lisäksi kohtaamaan ystävänsä itsemurhan ja tämän siihen ajaneen koulukiusaajaklikin huomion kääntymisen itseensä. Kaiken lisäksi hänen epämääräisiä piraattibisneksiä pyörittävää äitiään ei kotona näy, tämän kun on pakoiltava velkojia ja vihaisia asiakkaita. Chen Nian joutuu siis kohtaamaan kaiken tielleen tulevan yksin. Toki koulu ja poliisi ottavat oppilaan kuoleman vakavasti, mutta vaikka kiusattu paljastaisi piinaajaansa, mikään ei suojaa häntä näiden kostolta milloin tahansa myöhemmin.
Yhden ihmisen Chen Nian kuitenkin saa puolelleen: myös omillaan elävän nuorisorikollisen Xiao Bein, jota hän edes yritti auttaa tämän saadessa sakinhivutusta. Nuoret päätyvät käytännön järjestelyyn, jossa Xiao Bei toimii Chen Nianin henkivartijana. Siinä sivussa he tutustuvat toisiinsa ja alkavat välittää toisistaan. Mutta edes Xiao Bei ei pysty olemaan Chen Nianin turvana joka päivä ympäri vuorokauden.
Täytyy tunnustaa, että ennakkoluulot olivat vahvat, kun menin katsomaan hongkongilaisen ohjaajan Manner-Kiinan markkinoille suuntaamaa elokuvaa. Ei auttanut, että tiesi kiinalaisten sensuuriviranomaisten tarttuneen joihinkin Better Dayn käsittelemiin epäkohtiin ja vaatineen niihin muutoksia.
Oli uskomattoman positiivinen yllätys, kuinka vahvasti päähenkilöiden tarinaan eläytyi ja kuinka paljon Zhou Dongyun ja Jackson Yeen mainiosti esittämistä hahmoista välitti näiden inhimillisistä puutteista huolimatta. Kun on aika selvittää lopullinen totuus, ei liikutukselta voi välttyä samalla, kun nuorten puolesta jännittää.
Jopa epäinhimillisen julmilta vaikuttavat koulukiusaajat tuntuvat ylilyötyinäkin yleismaailmallisen tunnistettavilla hahmoilta. Heidän etuoikeutuksen ja epävarmuuden ajatusmaailmaansa voi ymmärtää, vaikka heistä ei missään vaiheessa voi pitää.
Toki mukana on virallista hymistelyä, mutta se jää onneksi suurimmaksi osaksi lopputeksteihin, joissa juhlistetaan viranomaisten jo tekemiä toimenpiteitä ja korostetaan jokaisen vastuuta koulukiusaamisen vastustamiseksi. Ilmeisesti elokuvasta on kokonaan poistettu viittaukset vähäosaisiin kohdistuneesta koronkiskonnasta, mutta se on ilmeisesti ollut sen verran irrallinen osa tarinaa, ettei sen poistaminen vaikuta kokonaisuuteen. Varsinkin, kun kyseessä on skandaali, josta länsimaisella katsojalla ei juuri ole tietoa.
Jouni Vikman