Lynda Rutledgen kirja Faith Bass Darling’s Last Garage Sale, johon Julie Bertuccellin elokuva perustuu, ilmestyi vuonna 2013. Se olisi voinut tapahtua eilen, sillä mieleen nousevat elävästi elämäntapaguru Marie Kondōn opit. Pienikokoinen japanilainen ”järjestelyasiantuntija” auttoi ihmisiä pääsemään eroon kotiaan ja elämäänsä kuormittavsta sotkusta.
Mutta siinä missä Kondō kehottaa ensin pitelemään esinettä ja heittämään sen pois vain, mikäli se ei herätä ilon tunnetta, Claire Darlingilla ei ole aikaa moiseen hömppään. Vakuuttuneena siitä, että on hänen viimeinen päivänsä maan päällä, hän haluaa eroon kaikesta. Nyt.
Koska Darling (Catherine Deneuve) on elänyt vuosia kuin erakko valtavassa huvilassa, on kertynyt paljon mistä pitää päästä eroon. Onneksi hän ei ole pikkutarkka ja arvokkaat antiikkiesineet vaihtavat nopeasti omistajaa ilman maksua, mikä saa hänen vieraantuneen Marie-tyttärensä (Chiara Mastroianni) palaamaan juoksujalkaa kotiin pelastamaan mitä pelastettavissa on.
On vaikea sanoa johtuuko Darlingin käytös siitä, että hänen ajatuksensa harhailevat. Jonkinlaisessa itserakennetussa kiirastulessa Claire muistelee yksityiskohtaisesti menneitä tapahtumia, mutta unohtaa välittömästi onko maksanut muuttomiehille vai ei.
Bertuccelli haluaa pitää asiat runollisina, joten Darlingin tarina ei ole draama kaiken nielevästä sairaudesta kuten Edelleen Alice. Se on tutkielma henkilöstä, joka on valmis luopumaan kaikesta. Myös vertauskuvallisessa mielessä.
Moisen eleen pelkkä puhdas epätoivoisuus tekee kieltämättä vaikutuksen. Kun näkee Darlingin hankkiutuvan eroon mitä kauneimmista muistoesineistä, katsojankin tekisi mieli juosta paikan päälle sieppaamaan arvokkaat esineet ahnaista käsistä, kun naapurit ryntäävät joukoin paikalle hyödyntämään tilannetta. Pian on kuitenkin selvää, että Claire on ollut jo vuosikymmeniä onneton, ja kaikki esineet hänen ympärillään tuottavat vain tuskaa: muistoja epäonnistuneesta avioliitosta, naisen särkeneestä tragediasta ja tyttärestä, joka mieluummin jätti hänet kuin yritti saada asioita toimimaan.
Harmi että klaustrofobinen tapahtumapaikka saa tarinan tuntumaan siltä kuin se toimisi paremmin näyttämöllä kuin valkokankaalla. Näytteleminen on sinänsä mukiinmenevää, mutta kaukana ikimuistoisesta Deneuven ja hänen tosielämän tyttärensä kokiessa harvinaisen mitäänsanomattoman jälleennäkemisen. Deneuve on väsymättä esittänyt erilaisia versioita itse tarkkaan vakiinnuttamastaan persoonasta, mutta vaikka hän tällä kertaa antautuu tavallista haavoittuvaisemmaksi, hänen Darlinginsa pysyy arvoituksena.
Keskityttyään muutaman vuoden dokumentteihin Bertuccellin taidot fiktio-ohjaajana tuntuvat olevan hieman ruosteessa. Juuri kun katsoja alkaa välittää tapahtumista, tylsät takaumat ja sitten hölmö lopetus pilaavat paljon. Hän onnistuu kuitenkin herättämään ajatuksia kaikista yksinäisten ihmisten asuttamista tavarantäyteisistä asunnoista, jotka muistojen sijaan keräävät pölyä. Se nostaa palan kurkkuun.