Vuoden matkailumainos on tässä. Ryan Murphyn Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä ei olisi olemassa ilman matkaa. Ilman matkaa juonessa ei olisi mitään kiinnostavaa, eikä matkan kanssakaan kiinnostavaa ole paljon. Elokuvassa ei tosin ole edes kyse juonesta. Vaan matkasta.
Valkokankaille palannut Julia Roberts on Liz, noin nelikymppinen newyorkilaisleidi, jota tavallinen elämä alkaa ahdistaa. Hän tuntee sielussaan kaukomaiden kutsuhuudon ja aviollisen kulissielämän painon. Hän jättää miehensä (hauska Billy Crudup), jää hetkeksi nuoren poikaystävän (komea James Franco) hurmaukseen, kunnes jättää hänetkin ja poistuu maasta. Hän haluaa löytää itsensä ja tasapainon elämään. Tarina pohjautuu todellisuuteen. Kirjailija ja toimittaja Elizabeth Gilbert jätti myös arjen taa ja kirjoitti romaanin vuodestaan ulkomailla. Bestseller-teokseen perustuvana elokuva kertoo naisesta, joka ei ole tyytyväinen oikein mihinkään, sillä hän ei ole tyytyväinen itseensä.
Elokuva on episodimaisuudessaan epätasainen, mikä lienee tarkoituskin. Aika Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa liittyy kukin omaan osa-alueeseensa: hurmaavassa Italiassa löytyy syömisen riemu, intialaisessa ashramissa rukouksen voima ja kohtalontoveri (loistava Richard Jenkins) ja Indonesian Balilla trooppinen, eheyttävä rakkaus. Javier Bardemin näyttelemä brasilialainen Felipe odottaa Liziä kuin tarjottimella. Kaikki on yhtäkkiä ärsyttävän hyvin – kuten se on ollut kaiken aikaa. Elokuvan perusmotiivi tuntuukin ontuvan romaanin tapaan: mitä Liz lopulta pakenee? Liian täydellistä elämää?
Eat Pray Love on saanut murskakritiikkiä tavallisilta amerikkalaisilta katsojilta. Suurta osaa elokuvan arvostelijoista koettelee päähenkilön vastuuttomuus. Liz ottaa ja lähtee; hän näkee ratkaisukseen paon, ei paikan päälle jäämisen ja aikuisuuden opettelun. Kuinka moni pystyy samaan – tai haluaakaan pystyä? Liz vaikuttaa hyvin onnekkaalta: hänellä on kunnollinen, kiva aviomies, töitä ja rahaa, hieno koti, varaa ja mahdollisuuksia matkustella, ystäviä. Silti naikkonen ei tyydy mihinkään, vaan tahtoo tavoitella kuutakin taivaalta. Ja, yhä ärsyttävämpää: taitaa vieläpä senkin saada!
On kuitenkin pohtimisen arvoista, tuleeko Lizin hahmosta edes pitää. Elokuva havainnollistaa nykyhedonismin luonnetta: halutaan kaikki, eikä olla mihinkään tyytyväisiä. Tahdotaan etsiä joku vieläkin oikeampi, löytää oma sisin ja yhtyä universumin hengen kanssa ikuiseen onneen. Koti ei riitä – hamutaan kodiksi koko maailmaa. Normit ja odotukset ahdistavat Liziä, kun taas maailma edustaa vapautta ja valinnanvaraa.
Toisaalta Liz ei ole luotaantyöntävä tyyppi. Robertsin kaikin aistein tulkitsema ex-vaimo on mukava, kiltti, ajattelevainen ja herkkä. Ehkä itsekäs, mutta myös rohkea. Hän antaa eläväisen Italian ja syvän Aasian koskettaa, mutta samalla hän pitää hauskaa ja tapaa uusia, uskomattomia ystäviä. Elokuva on terapeuttisenkin irrottava kokemus ääniä, värejä, musiikkia, herkkuja ja tunteita. Oiva filmi naisten iloillan alkuun!
Kritisoijien kannattaa muistaa, että elokuva on vain yhden yksilöllisen naisen tarina, kertomus, joka pohjautuu aidon Elizabeth Gilbertin kokemuksiin, ei siis opastus oikeanlaiseen elämään. Siksi loppuratkaisunkaan ei tule antaa hämätä. Hankkiuduttuaan eroon elämänsä miehistä löytääkseen itsensä ihmisenä Liz törmää jälleen – mieheen. Mutta kyseessä ei tarvitsekaan olla feministinen toitotus itsenäisen naisen voimasta, vaan kertomus ihmiskohtaloista, äkkinäisistä, kenties tyhmistäkin päätöksistä, mielenrauhan etsimisestä, vaeltamisesta ja, no, siitä perimmäisestä liikuttavasta voimasta: rakkaudesta.
Siru Valleala
Tähdet: ★★★