Emma ja Daniel

14.1.2005 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Ingela Magnerin lastenelokuva sijoittuu Ruotsin Norlantiin. Tunturijärven rannalla, siellä, minne posti ei pääse kuin helikopterilla, asuu isänsä kanssa 12-vuotias Emma (Maria Gidlöf). Emman isä vuokraa kalastusmökkejä turisteille, äiti on kuollut kolarissa kaksi vuotta aiemmin. Emman harmiksi isän kirjeystävä Sara tulee vierailulle lapsensa Danielin (Anastasios Soulis) kanssa. Daniel on luonnosta vieraantunut tukholmalaispoika, jolle viikko ilman tietokonetta sähköttömässä talossa on kauhistus. Emma on vierailusta harmistunut ja mustasukkainenkin, sillä kukaan ei saisi viedä edesmenneen äidin paikkaa. Lasten alkava yhteiselo täyttyy pelkästä riitelystä, ja Daniel lähtee kalastusretkelle Emman ja tämän parhaan ystävän, ukko-Isakin kanssa vain kiusatakseen Emmaa. Retkellä kuitenkin tapahtuu jotakin traagista, joka sysää lapset selvitymään kahdestaan erämaan tiettömillä taipaleilla.

    Elokuva viihdyttänee paitsi samaistuskykyisintä kohderyhmää, esiteini-ikäisiä, myös aikuisia. Lasten näytteleminen on onnistunutta ja toimii aikuisia paremmin. Aikuiset kun tuppaavat jäämään elokuvassa hymisteleviksi statisteiksi. Danielin tyrmistys joutumisestaan kauas ihmisten ilmoita on varsin aitoa, samoin Emman luonnonlapsimainen reippaus. Pohjoisen Ruotsin jylhistä tunturimaisemista laajoine järvialueineen otetaan kaikki irti.

    Kerronta uhkaa hiukan hajaantua puolivälin käännekohdan jälkeen, mutta kun lapset sitten aloittavat selviytymiskamppailunsa erämaassa, intensiivisyys palaa. Ainoastaan eräretkeilevän saksalaisturistin pahuus, jolla jännitystä yritetään lisätä, tuntuu tekemällä tehdyltä. Viisikkomaisia hurjia käänteitä ei tarvita, sillä kotimatka kalastusmökiltä on itsessään jo suuri koettelemus sumuisine jyrkänteineen ja muine vaaranpaikkoineen.

    Pieni seikkailutarina on olemukseltaan pohjoismaisen lastenelokuvan kaltainen, puitteiltaan vaatimaton, realistisissa raameissa pidättyvä, mutta ihmisläheinen ja aito. Lasten näyttelijäntaidot pelastavat paljon. He selviävät kunnioitettavasti runsaasta dialogista. Myös heidän suhteensa hidas syveneminen ystävyydeksi näytetään taidokkaasti. Elokuva välttää taitavasti genrensä karikot, esimerkiksi alleviivaamisen, teennäisyyden ja opettavaisuuden. Se pysyy loppuun asti sympaattisena ja antoisana katselukokemuksena.

    Lisää luettavaa