Tositarinaan pohjautuva elokuva parikymppisestä amerikkalaismiehestä, joka lapsuutensa perhehelvetin jälkeen hylkää kilpailuyhteiskunnan, ryhtyy collegesta valmistuttuaan kulkuriksi ja päätyy pitkän vaelluksensa jälkeen erakoksi Alaskan erämaahan.
Aihepiireiltään ankarista draamaohjauksista aiemmin tunnettu Sean Penn on ohjannut seikkailullisen vaellustarinan, joka tuntuu pinnalta jonkin verran aiempia kepeämmältä ja viihteellisemmältä, mutta joka jälleen käsittelee sen alla suuria ja vakavia teemoja.
Erämaan armoille kysyy, onko mielekkäämpää vetäytyä syrjään kilpauiluyhteiskunnasta kuin muuttua sen tahdottomaksi osaksi; syntyvätkö onni ja tyytyväisyys omaan elämään suhteista muihin ihmisiin vai mielenrauhan saavuttamisesta omissa oloissa; sekä aivan erityisesti kuinka syvään viiltäviä arpia kipeä lapsuus voi meihin viiltää, ja kuinka pitkälle ne määrittävät toimintaamme aikuisina.
Tositarinaan perustuvan elokuvan keskushenkilö on Emile Hirschin näyttelemä Christopher McCandless, joka kasvoi pikkusiskoineen varakkaassa länsivirginialaisessa perheessä. Ulkokuoreltaan moitteettoman perhe-elämän myrkyttivät vanhempien välinen jatkuva henkinen ja ajoittain fyysinenkin väkivalta.
Valmistuttuaan collegesta keväällä 1990 Chris muuttaa vanhempiensa luota toiseen kaupunkiin, mutta näiltä salaa ei asetu sinnekään. Hän vuokraa asuntonsa edelleen, lahjoittaa säästönsä hyväntekeväisyyteen ja aloittaa vapaan kulkurin elämän yhteiskunnan laitamilla. Jalan halki mantereen kulkevan, satunnaisia töitä matkan varrella tekevän miehen päämääränä siintää autio, puhtaan luonnonkaunis Alaska, josta käsin hän sitten kertookin tarinaansa sarjana takaumia.
Nimestään huolimatta Erämaan armoille sijoittuu erämaahan vain kehyskertomuksessaan sekä hyvin satunnaisesti takaumissaan. Eniten aikaa Penn käyttää, jopa uuvuttavuuteen saakka, Chrisin matkan kertaamiseen, hänen kohtaamiensa ihmisten esittelyyn sekä siihen, miten nuo kohtaamiset vaikuttavat häneen ja kasvattavat häntä ihmisenä.
Vastaus kuuluu: ei oikein mitenkään. Vain vähän päälle parikymppisenä Pohjois-Amerikan päästä päähän kulkeneen nuoren miehen henkilökuva ei ehkä hieman yllättäen syvene tarinan aikana lainkaan. Huikea määrä kokemuksia ei kypsytä nuorukaista, joka on ryhtynyt seikkailuunsa vain sinänsä ymmärrettävästä murrosikäisen halusta kapinoida vanhempiaan vastaan.
Liki kahden ja puolen tunnin mittaisena elokuva onkin tuntuvasti ylipitkä suhteessa sisältönsä määrään. Romanttisen seikkailun muuttumista arkiseksi myös yhteiskunnan ulkopuolella liikkuvan silmin kuvaavat hyvin alussa jylhänkauniit Alaskan maisemat, jotka alkavat loppua kohden näyttää yhä likaisemmilta, harmaammilta ja ikävämmiltä.