Suku kokoontuu joulunviettoon Arnaud Desplechin perhedraamassa. Eräs joulutarina on omintakeisella tyylillä ohjattu ranskalaiselokuva, jossa on loistava näyttelijäkaarti.
Ohjaaja Arnaud Desplechin (s. 1960) on ranskalaisen nykyelokuvan kärkinimiä. Hänen elokuvansa ovat olleet usein mukana Cannesin elokuvafestivaalien kilpasarjassa tai César-ehdokkuuksia nimettäessä. Eräs joulutarina on Desplechinin elokuvista ensimmäinen, joka nähdään Suomessa teatterilevityksessä.
Eräs joulutarina on ohjaajan kotikaupunkiin, pohjoisranskalaiseen Roubaixiin sijoittuva perhedraama. Vuillardin suku kokoontuu viettämään joulua yhdessä. Juhlaa varjostaa suvussa sattuneet traagiset tapahtumat sekä menneisyydessä että nykyhetkessä.
Tarinan keskushahmo on Catherine Deneuven esittämä Junon. Hänellä on aviomiehensä Abelin (veteraanikoomikko Jean-Paul Roussillon) kanssa kolme keski-ikää lähestyvää lasta. Heitä olisi neljä, ellei esikoinen Joseph olisi kuollut kuusivuotiaana.
Vanhin lapsista, tytär Elizabeth (Anne Consigny) on näytelmäkirjailija. Hänellä on matemaatikkomies ja 16-vuotias poika Paul, joka sairastaa skitsofreniaa. Keskimmäinen Henri (Mathieu Amalric) on perheen musta lammas, jonka kanssa Elizabeth on pannut välit täysin poikki. Kuopus Ivan (Melvil Poupaud) on naimisissa Sylvian kanssa, jota esittää Deneuven tosielämän tytär Chiara Mastroianni.
Suvun matriarkka Junon on sairastunut vakavasti. Leukemia vaatisi luuydinsiirron, ja sopivat luovuttajat ovat harvassa. Sellainen saattaisi löytyä hänen lapsenlapsestaan Paulista. Selviää tosin, että tuhlaajapoika Henri sopii myös luuytimen luovuttajaksi.
Eräs joulutarina polveilee moneen suuntaan. Tarinan rakennuspalikoita ovat syöpä, alkoholismi, mielenterveysongelmat, kuolema, onneton rakkaus ja suvun sisäiset ristiriidat.
Kuulostaa synkältä, mutta Eräs joulutarina ei ole sitä. Desplechin ei paisuttele draamaa, vaan monenlaiset traumat, sairaudet ja omituinen käyttäytyminen ovat roolihahmoille arkipäivää. Vävy vetää ruokapöydässä Henriä turpaan tai äiti jättää miniäkokelaan kauppakeskukseen oman onnensa nojaan. Ja sitten taas jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Moni asia elokuvassa – ei pelkästään joulu ja suvun kokoontuminen – tuo mieleen Ingmar Bergmanin Fannyn ja Alexanderin. Eriskummalliset perhesuhteet muistuttavat hieman myös Wes Andersonin Royal Tenenbaums -elokuvan kiemuroita. Desplechinin ohjaustyyli on kuitenkin täysin omintakeinen, ja hän käyttää mielenkiintoisia dramaturgisia ratkaisuja. Yksi tärkeä jakso esitetään nukketeatterina. Välillä näyttelijät lausuvat vuorosanansa suoraan kameralle. Kaksi- ja puolituntinen elokuva saattaa tuntua pitkältä, mutta teatterista poistuttua tulee tunne, että siitä ei haluaisi ottaa yhtään hetkeä pois.
Elokuvan loistavasta näyttelijäkaartista jää erityisesti mieleen ilmeikäs Mathieu Amalric, joka on näkyvimpiä ranskalaisnäyttelijöitä tällä hetkellä. Amalric on Erään joulutarinan ohella esittänyt pääosaa aiemmin tänä vuonna nähdyissä elokuvissa Perhonen lasikuvussa ja Richard O:n tarina. Lisäksi hän on vastikään tullut tutuksi miljoonille katsojille uuden Bond-elokuvan roistona.