Stella elää elämäänsä sairaalasängystä käsin. Kystista fibroosia sairastavan Stellan elämä koostuu videoblogeista, ystävien kanssa hengailusta ja loputtomien lääkkeiden ja testien kanssa elämisestä. Elämää määrittävät säännöt ja to do -listat. Kun nuori ja komea, myöskin kystista fibroosia sairastava Will astuu Stellan elämään, joutuu tyttö arvioimaan elämänsä laatua ja prioriteetteja.
Elokuvan juoni saattaa kuulostaa tutulta, sillä se on lähes täydellinen kopio muutaman vuoden takaisesta Tähtiin kirjoitettu virhe -elokuvasta. Molemmissa elokuvissa kaksi nuorta rakastuu ja joutuu pohtimaan elämän suuria kysymyksiä vaikean sairauden varjossa. Molemmat elokuvat myös kärsivät samoista ongelmista. Five Feet Apart olisi voinut olla hieno mahdollisuus kertoa suuremmalle yleisölle kystisestä fibroosista ja sen kanssa elämisestä. Valitettavasti Five Feet Apart on liian pinnallinen elokuva eikä katsoja opi mitään uutta.
Mikki Daughtryn ja Tobias Iaconisin käsikirjoitus sortuu kliseisiin ja melankoliseen angstiin. Elokuvassa ei ole mitään, mikä tekisi siitä muistettavan ja omalaatuisen, uniikin. Käsikirjoitus tuntuu olevan sapluuna mille tahansa teini-ikäisille suunnatulle nyyhkyleffalle. Kystisen fibroosin voi helposti korvata syövällä tai millä tahansa muulla vaikealla sairaudella. Juuri tästä syystä Five Feet Apart on melko epäonnistunut ja turhauttava elokuva.
Onneksi nuoret tähdet sentään nostavat elokuvan kurasta. Erityisesti Haley Lu Richardson on valloittava ja säkenöivä Stellana. Richardson tuo elokuvaan paljon tarvittavaa energiaa ja valoa; koko valkokangas tuntuu 150 prosenttia suuremmalta ja kirkkaammalta, kun hän on kuvassa. Riverdale-sarjasta tuttu Cole Sprouse on hyvä mutta unohdettava ja jää Richardsonin jalkoihin.
Vaikka Sprouse sopiikin kapinallisen ja taiteellisen Willin rooliin hyvin, hän ei oikein koskaan pääse hahmonsa pään sisään ja jättää siksi myös katsojan kylmäksi. Lisäpojoja tuo myös Moises Ariaksen rohkea roolisuoritus sairaalan potilaana ja Stellan ystävänä. Elokuva ei anna tarpeeksi tilaa kehittää Ariaksen hahmoa, mutta hän tuo huumoria ja särmikkyyttä muuten usein latteaan elokuvaan.
Ohjaaja Justin Baldoni on urheasti tarttunut käsikirjoitukseen, mutta Jane the Virgin -sarjan näyttelijänä tunnetulla Baldonilla ei ole tarpeeksi kokemusta tehdä Five Feet Apartista hyvä elokuva. Baldoni, jolla on ohjauskokemusta dokumenteista ja lyhytelokuvista, ei uskalla tehdä elokuvastaan rosoisempaa ja rumempaa vaan tuntuu ongelmallisesti romantisoivan vaikeaa sairautta ja sen varjostamaa romanssia.
Elokuvasta puuttuu vakavuus; kystisen fibroosin lopullisuus ja raskaus ei rekisteröidy katsojalle. Lääkekärryn järjestely ei riitä näyttämään vaikean sairauden kanssa elämisen ankaruutta katsojalle. Loppu on odotetusti sydäntäsärkevä, mutta se ei tunnu ansaitulta. Mikäli elokuva onnistuu puristamaan kyyneleitä katsojasta, ne eivät kumpua empatiasta hahmoja kohtaan, vaan elokuvan kliseisistä mutta toimivista pakkokeinoista.