Focus

/ GENRE , ENSI-ILTA 13.03.2015 TÄHDET

Focus kertoo huijareista ja heidän kikkailuistaan varojen hankinnassa. Taikatemppumaisia raharavistuksia nähdään vähän, mutta kuvauslokaatiot (muun muassa Indy-autorata ja kuvitteellinen Super Bowl -finaali New Orleansissa) sentään pitävät hereillä. Inhimillistä ulottuvuutta ujutetaan mukaan laimealla rakkausväänteellä.

Will Smith jatkaa tyhjänpäiväisten leffojen putkeaan esittämällä konkarihuijaria ja Margot Robbie hänen oppiinsa hakeutuvaa aloittelijaa. Tarina periaatteessa sisältää koko joukon käänteitä, mutta ne onnistutaan vesittämään löysällä dramaturgialla. Lisäksi tarinan koukut eivät ole kovinkaan yllätyksellisiä, mikä entisestään latistaa juonen seurattavuutta. Koko touhusta on intensiteetti kateissa kameran molemmin puolin. Lopussa odottaisi tyylikästä leuanloksauttajaa, mutta sen sijaan saadaan kovin perinteinen ja aneeminen epäpäätös.

Herrojen Glenn Ficarra ja John Requa edellinen yhteinen elokuvaohjaus Hölmö hullu rakkaus jätti positiivisen tunteen. Focus ei yllä samalle tasolle. Ficarra ja Requa ovat tällä kertaa luottaneet vain omiin kirjoitustaitoihinsa. Jäljestä päätellen kyseessä ei ole ollut fiksu veto, koska käsikirjoitusta vaivaa tylsyys sekä jäntevyyden puute. Näyttelijätkään eivät uutukaisessa yllä edellisen leffan kaartin tasolle, vaikka mittana ei Oscar-ehdokkuuksia tai itse pystejä käyttäisikään.

Onnistunut illuusioleffa tarjoaa aina enemmän kuin mitä pelkkä silmä pystyy havaitsemaan. Focus jää tarkennuksen osalta liian utuiseksi, ja sen ainoa arvo on pintakoreudessa.

 



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat