Etenkin hitiksi muodostuneen kirjan kuvallista sovittamista odottaa pelon sekaisin tuntein. Ennakko-odotuksia hillitsi David Fincherin hatarahko versio Stieg Larssonin Millennium-trilogian avausopuksesta, joka englanniksi kääntyi nimelle The Girl with the Dragon Tattoo. Lisäpelotetta loi tieto, että käsikirjoituksen työstää romaanin tekijä, jolla ei tätä ennen ole mitään kuvalliseen ilmaisuun suunnattua tekstiä cv:ssään. Tämä pahimmassa tapauksessa tietää puuduttavaa yliretorisoitua unipilleriä, kun pituuttakin on vielä kaksi ja puoli tuntia.
Viisi vuotta naimisissa olleen pariskunnan naisjäsen katoaa. Kerronnassa käytetään runsaasti takaumia, joissa selviää, että kaikki ei ollutkaan avioliitossa ehkä aivan niin auvoisaa kuin miltä pinnalta katsottuna näytti.
Laimeilla odotusarvoilla varustettuna on mukavaa yllättyä positiivisesti. Fincher, Gillian Flynn ja muu ryhmä ovat tehneet tyylikästä työtä. Tarinan pelkistetty, minimalistinen henki on suurimmalta osin kääntynyt oivasti kuvalliseen muotoon. Vahvasti verbaaliseenkin ilmaisuun perustuvat kohdat kuten päiväkirjaotteet elävät sykkien sanojen soljuessa kameran tahdittamana. Kuvallinen rytmitys on hyvin hallussa lähes läpi tarinan. Kerrontatapa tuo mukavan tuulahduksen pitkälti kadonneesta tyylisuunnasta, jossa luotetaan enemmän ihmisten välisiin perusjännitteisiin ja vähemmän nopeasti vanheneviin kuorrutekikkailuihin.
Yhteisön käsitystä avioliitto-onnesta kritisoidaan voimallisesti esittäen julkinen positiiviposeeraaminen korostettuna ominaisuutena. Mitä olet on epäoleellista sen rinnalla miltä saat itsesi näyttämään. Sarkastisen tumma huumori taittuu mukavasti kohtauksiin hienovireisen ytimekkäästi ollen kuitenkin silmiin asti aistittavissa.
Parissa kohtaa valitettavasti kaikki palaset eivät osu kohdalleen. Lähinnä surkeissa peloittelurainoissa on totuttu ”jännitystä” annostelemaan litramitalla. Pienten elementtien elokuvassa paisuteltu veriläträys tuntuu naurettavan ärsyttävältä. Todella harmittava tyylirikko, jonka oikeampi paikka olisi ollut blu-ray:n jätemateriaaleissa.
Fiktioissa täydelliset rikokset onnistuvat liian usein hölmöjen poliisien takia. Turha perustella, että kyllähän tosielämässäkin turoillaan esitutkintoja. Todenmukaisuutta tavoittelevissa trillereissä akuankka-tason poliisityö ei toimi. Katsoja levitoi itsensä irti kerronnasta ja jää seuraamaan sitä enää ulkokohtaisesti.
Jännärit usein muistetaan tai unohdetaan loppuratkaisuistaan. Luettuna tarina saavutti paremmin Golgata-kliimaksin ja orjantappuraisen finaalinsa. Leffassa päätös laahaa ja latistuu. Ristiinnaulaus vaisuuntuu.
Ben Affleck on tyyppiroolitettu osaan, jonka hän haahuilee läpi niin hyvin kuin jaetut kortit antavat myöten. Nick Dunne esitetään junttimaisena mitättömyytenä, joka näennäistyöskentelee mutta todellisuudessa elelee naisensa varoilla. Rosamund Pike vetäisee tiukan ihmetytön, jolla Nickin roolin verrattuna on huomattavasti enemmän materialistista kaistaa käytössään. Amy Dunnen hahmo ei kuitenkaan aivan saavuta täydellistä hurmosta.
Elokuvalle antaisi kernaasti korkeammankin arvosanan ilman edellä mainittuja turhia yli- ja alilyöntejä. Leffakokemus saattaa parantua, jos ei ole lukenut kirjaa ennen katsomista.
Gone Girl -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa