Lucas (Paul Dano) on nuori, pahvilaatikossa pienen kissanpennun kanssa viihtyvä kulkuri, joka päätyy sairaalahoitoon yritettyään itsemurhaa. Vuodeosastolla hän tutustuu Jacques’iin (Brian Cox), äksyyn baarimikkoon, jonka sydänkohtaus on jälleen pakottanut lepoon. Infarkti on sarjassaan jo viides, mutta ukko ei hoitajien manailusta huolimatta suostu kuolemaan.
Kummallakin on vaikeuksia sopeutua ympäristöönsä ja erityisesti toisiin ihmisiin. Vieraantuneisuus ajaa päähenkilöt yhteen, vaikka ihmisinä he ovat aivan eri planeetoilta. Jacques on tyly ja rääväsuinen seksisti, Lucas taas lauhkea kuin lammas. Jacques ottaa Lucasin oppipojakseen räkäläänsä – osin ehkä hyvästä tahdostaan, mutta lähinnä koska bisnekselle täytyy saada jatkaja, kun pomosta aika jättää.
Hyvä sydän pelaa epäsuhtaisen ystävyyssuhteen dynamiikalla. Toisaalta kyseessä on tasavahva kaksikko, toisaalta isä-poika-konnotaatiot kaikuvat ilmeisinä. Elokuva ei anna ymmärtää, että Jacques’lla olisi omaa poikaa. Lucasin perhetaustoista vaietaan myös.
Taustakankaana toimii likaisen ruskean sävyin maalattu New York, joka ei koskaan tunnu aivan todelliselta. Eikä se olekaan: islantilaissyntyinen ohjaaja-käsikirjoittaja Dagur Kári kuvasi valtaosan elokuvasta kotimaassaan. Todelliselta ei tunnu Jacques’n baarikaan: räkäinen ulkopuolisilta – ja naisilta – suljettu loukko, joka jollain ilveellä onnistuu tuottamaan voittoa. Huolimatta penseästä baarimikosta tai romahdusalttiista seinistä.
Tyylilliset ratkaisut tuntuvat kovin näivettyneiltä. New Yorkin profiilia ”kaupunkina, joka ei koskaan nuku” alleviivataan aivan turhan voimakkain sävyin. Kaikki on likaista ja etovaa, eikä aurinko koskaan lämmitä smogin lävitse. Tämä ei ole oikea kaupunki, vaan Kárin luoma rinnakkaistodellisuus – kysymys kuuluu, miksi hän on halunnut sijoittaa tarinansa juuri tänne?
Epäuskottavuus toistuu hahmokirjoituksessa. Aivan liikaa on dramaattisia eleitä, erityisesti yliviritetyllä Jacques’lla, joka jää hahmona keinotekoiseksi yrmyn vaarin karikatyyriksi. Hankalasti samastuttava on myös Lucas, joka vaeltaa koko elokuvan läpi kuin sumussa. Erityisen ongelmallinen on suhde, joka syntyy tämän ja tavernaan tupsahtavan ranskalaisen lentoemännän, Aprilin (Isild Le Besco) välillä. Pariisitar ei voi lähteä kotiinsa, koska ”pelkää lentämistä”. Niinpä hän yksinkertaisesti jää, ja romanssi leimahtaa.
Syy uskottavuuspulaan ei ole näyttelijöiden. Vähän surullisten nuorten hyypiöiden tulkiksi profiloitunut Paul Dano (There Will Be Blood) tuo rooliinsa tarvittavaa lämpöä, ja Brian Cox (Red) hurmaa paikoin silkalla karismallaan. Syy on Kárin käsikirjoituksen.
Pahimmillaan se on viimeisessä näytöksessä, kun elokuvan nimeen kytkeytyvä kömpelö sanaleikki käy ilmeiseksi. Ratkaisu tuntuu halvalta jipolta, jolla Kári yrittää sitoa yhteen langat, joilla ei enää jaksa leikkiä. Katsojasta tuntuu kuin matto vedettäisiin alta.
Anton Vanha-Majamaa
Tähdet: ★★
Hyvä sydän. The Good Heart. Tanska / Islanti / Yhdysvallat / Ranska / Saksa 2009. Ohjaus ja käsikirjoitus Dagur Kári. Pääosissa Paul Dano, Brian Cox, Isild Le Besco. Genre Draama. Ikäraja 7. Kesto 1 t 35 min. Ensi-ilta 19.11. 2010.