Ilmiantaja!

GENRE , ENSI-ILTA 23.10.2009 TÄHDET

Ilmiantaja!-elokuvaa on vaikea laittaa mihinkään tiettyyn lokeroon. Se on komedia, mutta se on myös jännitys- ja rikoselokuva. Tarinan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvulle, mutta visuaalisesti ja lavasteiltaan elokuva on tehty retrohenkiseksi: se voisi olla monelta muultakin kymmenluvulta. Katsoja päätyy myös henkisesti aikamoiseen vuoristorataan; juuri kuin luulee tietävänsä mitä on tekeillä ja kenestä elokuva kertoo, se muuttaakin äkkinäisesti suuntaansa odottamattomille alueille.

Elokuvan takana on tekijöitä, jotka ovat toimineet yhdessä muun muassa kolmessa Ocean’s-elokuvassa. Ohjaaja Steven Soderbergh on kuuluisa myös Traffic– ja Erin Brockovich -elokuvista, joista ensimmäisestä voitti Oscar-patsaan. Ilmiantajan pääosassa on Matt Damon (Medusan verkko, The Departed, The Good Shepherd), joka lihotti itseään yli kymmenen kiloa esittääkseen autenttisesti keski-ikäistä bisnesmiestä, Mark Whitacrea. Tuottajien joukosta löytyy myös George Clooney, joka on ollut mukana monissa projekteissa Soderberghin ja Damonin kanssa.

Elokuvan taustalla on Kurt Eichenwaldin kirjoittama samanniminen kirja, jossa New York Timesin tutkiva journalisti on selvittänyt koko omituisen tositarinan kaikki oikut ja käänteet.

Ilmiantaja kertoo ADM-nimisessä isossa firmassa työskentelevästä Whitacresta, joka yllättäen ryhtyy ilmiantajaksi huolimatta nousujohteisesta urastaan. Whitacre paljastaa FBI:lle globaalin hintakartellin liittyen mm. useisiin elintarvikkeisiin laitettavaan maissitärkkelyssiirappiin. Yhdessä kahden FBI-agentin kanssa Whitacre päätyi tekemään satoja salakuuntelunauhoja, jotka paljastivat totuuden hintakartellista ja lopulta aiheuttivat osalle tekijöistä jopa vankilatuomioita. Tarinan kaikki omituiset käänteet eivät lopu tähän, mutta jotta en veisi liikaa pois katsomiskokemuksesta, täytyy vain vedota vanhaan sananlaskuun totuuden olevan joskus tarua ihmeellisempää.

Matt Damon tekee pätevän roolisuorituksen keski-ikäisenä liikemiehenä, joka päällisin puolin vaikuttaa uskomattoman naiivilta ollakseen tilanteessa jossa on. Kaikki sivuosan esittäjät tekevät roolinsa myös hyvin. Melanie Lynskey esittää lähes 1950-luvulta tupsahtanutta kotiäitiä Ginger Whitacrea erinomaisesti. Scott Bakula FBI-agentti Brian Shepardina onnistuu herättämään sympatiaa ja samalla ihmetystä liittovaltion amatöörimäisestä työskentelystä näinkin tärkeässä tutkimuksessa. Elokuvan näennäinen perusteema, yritysmaailman korruptio, jää tarinassa hiukan jalkoihin tekijöiden päädyttyä tutkimaan absurdin kertomuksen sivujuonteita. Aihe olisi ansainnut enemmänkin huomiota, vaikka komediassa ehkä on parempi keskittyä päähenkilön erikoisuuteen ja siihen, miten ympäristö suhtautuu häneen. Elokuvan loputtua siitä ei jää isoa mielikuvaa, mikä kuvastaa hyvin Ilmiantajan päähenkilöä: pintapuolisesti mitäänsanomaton, mutta omituisuudessaan yllättäviä vaikutuksia tuottava esitys.


Aiheeseen liittyvät elokuvat