Vaille suomenkielistä nimeä jäänyt In Good Company on alkukevään ilopilleri elokuvateattereissa. Pitkäperjantaina ensi-iltaan tuleva draamakomedia on oivallisesti kirjoitettu ja näytelty tarina ihmisistä nykyaikaisessa, äärimmäiseen tehokkuuteen pyrkivässä toimistotyöyhteisössä.
Dan Foreman (Dennis Quaid, Traffic) on menestyvän Sports America -aikakauslehden mainosmyynnistä vastaava myyntipäällikkö. Dan on 51-vuotias konkari joka ei välitä nuorempiensa tyylistä vaan hoitaa mainosdollarit kotiin omalla tavallaan, luoden ystävyyssuhteita asiakkaisiinsa ja antaen lehtensä näyttöjen puhua puolestaan pelkkien tyhjien myyntipuheiden sijasta.
Carter Duryea (Topher Grace, Traffic) on puolestaan vasta 26-vuotias, nuori ja sliipattu uraohjus selkeän nousujohteisessa liikkeessä suuren GlobeCom -konsernin rattaissa. Menestystä työssä ei ole seurannut menestys yksityiselämässä, ja kaunis nuori vaimo (Selma Blair) onkin juuri jättänyt Carterin kun tämä saa elämänsä työtilaisuuden.
GlobeCom kaappaa Sports American haltuunsa yritysostolla, ja ryhtyy sijoittelemaan omia henkilöitään sen vetovastuuseen. Carter saa tilaisuutensa, kun hänet nimitetään Sports American mainosmyynnistä vastaavaksi myyntipäälliköksi Danin tilalle. Carterin mahdottomana tehtävänä on nostaa lehden mainosmyyntiä 20 prosentilla ilman minkäänlaista aiempaa kokemusta ao. tehtäväalueesta. Samalla hänen tulee myös karsia henkilöstökuluja jakelemalla potkuja tarpeen mukaan.
Danista tulee 25 vuotta itseään nuoremman uuden pomon lähin alainen, kun tämä valitsee hänet kakkosmiehekseen. Yhteistyösuhdetta alkaa rasittaa kuitenkin paitsi Danin saama alennus ja isosta ikäerosta johtuva miesten keskenään täysin erilainen toimintatapa, myös Carterin kiinnostuminen Danin opiskelijatyttärestä (Scarlett Johansson).
Veljensä Chris Weitzin kanssa aiemmin kolme elokuvaa (mm. American Pie ja Poika) ohjannut Paul Weitz on onnistunut ensimmäisessä soolosuorituksessaan mainiosti. In Good Company on joka suhteessa eheä, hyväntuulinen elokuva joka tekee keskeisistä henkilöhahmoistaan kokonaisia, kolmiulotteisia hahmoja ja kertoo hauskan joskin varsin sovinnaisella tavalla opettavaisen tarinan siitä miten tehokkuus ei aina ratkaise kaikkea ja että kokemuksen ja henkilösuhteiden merkitystä ei tule koskaan vähätellä saati unohtaa.
Ajoittaisesta hykerryttävästä hauskuudesta huolimatta In Good Companyn pääpaino on komedian sijaan draamassa. Elokuvasta on helppo saada vieläkin enemmän irti jos on tai on ollut toimistotyössä, etenkin markkinointi- ja mainosmyyntitehtävissä, mutta sen asetelmat ovat toisaalta aivan riittävän universaaleja että sen tilanteisiin on kenen hyvänsä helppo asettaa itsensä ja samaistua.