Joulukuun ensimmäisenä päivänä 80 vuotta täyttävä Woody Allen ei osoita väsymisen merkkejä. Yhä elokuvan vuodessa pyöräyttävä mestari palaa uusimmalla työllään yhteen lempiaiheistaan. Irrational Man on mustalla huumorilla höystetty tarina eksistentialistisesta kriisistä ja sen murhaavista seurauksista.
Allen-elokuvaa ensi kertaa tähdittävä Joaquin Phoenix on tapansa mukaan briljantti filosofianprofessori Abe Lucasina, joka saa työpaikan pienen itärannikkokaupungin yliopistosta. Abe on emotionaalisesti tuuliajolla ja menettänyt elämänhalunsa. Mikään ei tunnu riittävältä, ei opettaminen, ei poliitinen aktivismi, ei edes suurten ajattelijoiden tutkiminen. Vain mallasviski antaa hetken lohdun Aben eksistentialistisessa tyhjyydessä.
Abe myös jakaa pessimistiset ajatuksensa oppilailleen, joista lahjakkain, Jill Pollard (Emma Stone), huomaa ajautuneensa riutuvan professorin pauloihin. Näin käy myös Aben kollegalle Rita Richardsille (Parker Posey), joka toivoo pääsevänsä Aben avulla eroon onnettomasta avioliitostaan. Lopulta Abe tasapainoilee kahden naisen välillä, joista kumpikaan ei pysty täyttämään hänen sisäistä tyhjyyttään. Eräänä päivänä istuessaan Jillin kanssa lounaalla, Abe kuulee naapuripöydästä keskustelun, joka antaa hänelle mahdollisuuden löytää elämälleen merkityksen.
Irrational Man on tematiikaltaan puhtainta Allenia, jossa Kantin ja Schopenhauerin järkiperäisellä pessimismillä itsensä marinoinut akateemikko ajautuu syvässä henkilökohtaisessa kriisissä järjettömiin tekoihin. Allen nauraa Abe Lucasin kautta kaltaisilleen älykkökyynikoille, joiden liian analyyttinen näkemys ihmisyydestä johtaa sen perusarvojen kammottavaan vääristymiseen.
Toisaalta kyse on klassisesta milloin hyvä ihminen muuttuu pahaksi -dilemmasta, jota Allen on käsitellyt mestarillisesti jo elokuvissaan Rikoksia ja rikkomuksia (1989) ja Match Point (2005). Niiden tavoin myös Irrational Manin päälle levittäytyy Dostojevskin pitkä ja hallitseva varjo.
Allen on harvoja ohjaajia, joilla on vaistomainen kyky luoda yhtä aikaa hauskaa ja hyytävää elokuvaa – komediaa, jolla on murhaava sielu. Tehtyään tätä ennen läpeensä romanttisen, hyvän mielen makupalan Magic in the Moonlight (2014), Allen peruuttaa takaisin Blue Jasminen (2013) skitsoon mielentilaan, jossa ei aina tiedä milloin ja mille saa nauraa.
Kuten sanottu, Phoenix on pääosassa lyömätön. Allenin mukaan ongelmallisena tunnettu näyttelijä vuodattaa sydänverta jo pyytäessään suolasirotinta ravintolassa, eikä kuulemma säästellyt itseään myöskään kuvauksissa. Phoenix jopa kasvatti roolia varten aidon viskisiepon pömppömahan.
Viehättävä Emma Stone ja aina erinomainen Parker Posey tekevät vakuuttavat naispääosat. Etenkin 1990-luvun jenkki-indie-elokuvan kuningattarena tunnettu Posey on mukava nähdä pitkästä aikaa kunnolla rakennetussa roolissa.
Kameran takana vaikuttaa jälleen joukko tuttuja Allen-vakioita, joista etenkin iranilaissyntyinen mestarikuvaaja Darius Khondji (Seitsemän, Midnight in Paris) ansaitsee erityismaininnan.