Satoja vuosia sitten joulu oli vain yksi päivä muiden joukossa, Joulupukkia ei ollut olemassa eikä kenellekään jaettu lahjoja. Joulutarina lupaa heti alkuun paljastaa, kuinka Joulupukista tuli Joulupukki. Elokuva kertookin, miten lahjojen jakamisen perinne syntyi ja mistä alkoivat tonttujen lapsia listaavat vakoilukierrokset ihmisten ikkunoiden takana. Paljastuu myös, miksi Joulupukilla on punainen nuttu.
Tiukkapipoisesti ajatellen elokuva ei aivan loppuun asti kerro miten Joulupukista tuli Joulupukki, mutta lopputekstien alkaessa pyöriä sillä ei oikeasti enää ole väliä, sillä eläytymiskykyinen katsoja vain hyväksyy sen sympaattisen tarinan päätöksenä.
Köyhässä kalastajakylässä asuva pieni Nikolas-poika menettää juuri joulun alla koko perheensä. Kylän perheet päättävät, että kukin perhekunta ottaa Nikolaksen huostaansa vuodeksi, joulusta jouluun. Nikolas ottaa tavakseen veistää puusta lahjan jokaisen kasvattiperheen lapsille jouluyöksi. Vuodet vierivät, perheet kasvavat ja lopulta Nikolaksella on täysi työ toimittaa kaikki lahjat perille.
Ajat ovat kuitenkin vaikeat, ja lopulta yhdelläkään perheellä ei enää ole varaa ottaa Nikolasta luokseen. Kaukana kylän ulkopuolella asuva äkäinen puuseppä Iisakki havaitsee Nikolaksen puunkäsittelytaidot kaupustelukäynnillään ja lupaa ottaa tämän holhokikseen saadakseen apupojan verstaaseensa. Mestaripuusepän pajassa Nikolas oppii nikkaroinnista kaiken, mutta mikä tärkeintä, hän alkaa pikku hiljaa murtautua sydämensä kovettaneen miehen kuoren läpi.
Juha Wuolijoki (Gourmet Club) on onnistunut luomaan ensimmäiseen pitkään valkokangaselokuvaansa hyvän tunnelman, jossa näyttelijät tekevät roolinsa satuun sopivasti liioitellen, mutta vakavissaan. Näyttävästi toteutettu tarina tuntuu aluksi turhankin tosikkomaiselta ja lähtökohta aihepiiri huomioiden hieman makaaberilta, mutta pikku hiljaa elokuvan silmäkulmaan löytyy pilke.
Hannu-Pekka Björkman on erinomainen aikuiseksi kasvaneena, läpikotaisin hyvänä Nikolaksena, mutta show’n varastaa Kari Väänänen mustanpuhuvana Iisakkina. Hän vetää aivan loistavan roolin, jossa äreyden alla yhdistyvät hyväsydämisyys, kaipaus ja vinkero huumorintaju. Myös Otto Gustavssonin lapsi-Nikolas on onnistunut suoritus.
Joulutarinan pahin ongelma on, että sille on vaikea keksiä oikeaa kohderyhmää. Se herkistää aikuisen katsojan useaan otteeseen, mutta aihepiiri ja tietty särmättömyys sen käsittelyssä tekee tarinasta selvästi lapsille suunnatun. Kolmevuotiaita – ja sitä vielä muutamia vuosia vanhempia lapsia – ei teatteriin silti kannattane viedä, sen verran vähän rauhallisesti etenevässä elokuvassa on heidän keskittymiskykynsä vaatimaa leikkisyyttä ja värikkyyttä.
Lisäksi elokuva edellyttää, että lapsikatsoja pystyy yhdistämään meidän maailmamme perinteitä Joulutarinan heittämiin johtolankoihin. Elokuva toiminee parhaiten teatterissa aikuisten ja jo muutaman koululuokan käyneiden lapsikatsojien yhteiskokemuksena.