Jurassic World: Dominion

Jurassic World: Dominion on trilogian heikoin elokuva juoneltaan, mutta siitä löytyy myös koko sarjan komeimmat dinot. (Ikäraja K-12)

8.6.2022 20:51
MAA / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 08.06.2022

Vuonna 2015 ohjaaja Colin Trevorrow yritti tuoda dinosaurukset takaisin valkokankaalle Jurassic World -elokuvalla, joka sai hieman vastahakoisen vastaanoton. Osa näki Jurassic Worldin älykkäänä ja hauskana jatkumona alkuperäiselle Jurassic Park -trilogialle ja toisten mielestä se oli suorastaan pyhäinhäväistys. Leffa oli kuitenkin erittäin suosittu, ja vaikka vuoden 2018 jatko-osa Fallen Kingdom oli unohdettavaa tusinatavaraa, palaa Trevorrow nyt viimeistelemään trilogiansa.

Isla Nublar on tuhoutunut ja dinot ovat levinneet ympäri maailmaa. Chris Prattin Owen Grady ja Bryce Dallas Howardin Claire Dearing asuvat metsän keskellä kloonityttö Maisien kanssa. Kun kaikkien lempi-raptori Blue ilmaantuu metsän keskelle ja vieläpä oman jälkikasvunsa kanssa, Maisie kokee jonkinnäköistä toveruutta vauvaraptorin kanssa. Maisie ja pikku-Blue kuitenkin kaapataan, ja Owen ja Claire vannovat pelastavansa molemmat.

Tässähän on jo juonta ihan kerrakseen, mutta Trevorrow sekoittaa joukkoon vielä uuden – tai vanhan tutun – firman, BioSynin, joka on mahdollisesti kehitellyt salaisissa labroissa jättisirkkoja, jotka tuhoavat maailman satoja, johtaen suuren luokan kriisiin. Tai ainakin näin sanoo Ellie Sattler (Laura Dern), joka raahaa Alan Grantin (Sam Neill) mukaansa selvittämään tätä mysteeriä. Ja tietysti, Jeff Goldblumin Ian Malcom on BioSynin palkkalistoilla, kuinkas muutenkaan.

Jos Dominion kuulostaa täyteen ahdetulta sekametelisopalta, niin se on juurikin sitä. Trevorrow ei malta kunnolla keskittyä mihinkään; elokuvan juoni pomppii maasta ja hahmosta toiseen ja elokuvaan on ripoteltu paljon viittauksia alkuperäiseen Jurassic Parkiin ja vanhoja hahmoja on tuotu takaisin. Dominionin juoni vain jotenkin tapahtuu hahmojen ympärillä sen sijaan, että kukaan olisi erityisen aktiivisessa roolissa juonen käänteiden osalta.

Mutta eihän kukaan lähde Jurassic Worldia katsomaan juonen takia, vaan niiden dinosaurusten. Tässä Dominion loistaa ja elokuvasta löytyykin koko elokuvasarjan upeimmat dinot. Edelliset Jurassic World -elokuvat esittelivät yleisölle myös uusia, geneettisesti manipuloituja dinosauruksia ja tietysti myös Dominionista löytyy uusi lisko. Harmillisesti Giganotosaurukselle ei heru kovinkaan paljon aikaa elokuvan pitkästä kestosta huolimatta, vaikka kyseessä onkin erittäin komea elukka.

Elokuvan parasta antia on myös alkuperäisen kolmikon paluu. Goldblum, Neill ja Dern ovat huimassa vedossa, ja näyttelijöiden työtä on ilo seurata. Kolmikolla on edelleen erinomaista kemiaa keskenään, ja he jättävät nuoremmat näyttelijät nielemään pölyä. Erityisesti Pratt tuntuu olevan täysin automaattivaihteella, mutta Dallas Howard sen sijaan onnistuu tekemään hienon roolisuorituksen. Harmillisesti Dominion jää todella sekavaksi kokonaisuudeksi, mutta löytyy siitä myös paljon nautittavaa.

 

Jurassic World: Dominion -elokuvan traileri

Lisää luettavaa