Kun suomalaisen elokuvan omaperäisimpiin tekijöihin kuuluva Jari Halonen tekee Kalevala-filmatisoinnin, niin voi olla varma, että kyseessä on jotain poikkeuksellisen kiinnostavaa.
Jo Kalle Holmbergin ja Paavo Haavikon televisiolle tehty Rauta-aika (1982) oli erikoinen ja kiinnostava tapaus, mutta Halosen näkemys Kalevalasta ottaa monta askelta pidemmälle.
Halonen (s. 1962) aloitti teatterissa mutta siirtyi pian tekemään pitkiä elokuvia. Ennen Kalevalaa hän on ohjannut neljä elokuvaa, joille kaikille on vuosien myötä kasvanut kulttimaine. Edellisestä elokuvasta on tosin jo aikaa. Kansalliskirjailijasta kertova Aleksis Kiven elämä ilmestyi jo yli kymmenen vuotta sitten. Nyt elokuvan kohteena on toinen kansallisaarre.
Kalevala-elokuva on ollut tekeillä vuosia, ja tuotannossa on ollut ongelmallisiakin vaiheita. Pitkän prosessin tuloksena syntyi kuitenkin valtava määrä filmimateriaalia, ja Kalevala – Uusi aika on vihdoin valmis.
Alaotsikon Uusi aika saanut elokuva liikkuu kahdella aikatasolla. Aikojen alkuun sijoittuvat osuudet muistuttavat Game of Thrones -sarjan ja turkkalaisen teatteriperinteen kohtaamista. Kaiken keskiössä on Sampo, ihmeellinen kone, joka tuo mukanaan valtavat rikkaudet. Kun tieto seppä Ilmarisen takomasta ihmekoneesta kiirii Pohjolan Louhen tietoon, alkaa taistelu Sammosta. Halonen esittää itse seppä Ilmarista.
Sitten siirrytään vuoteen 2013. Yritysjohtaja Sampo Väinölä (Tommi Eronen) työskentelee teknologiayhtiössä, joka haluaa valloittaa maailman. Yhtiön tuote on ihmisten mieleen vaikuttava virtuaalilaite, joka sisältää biotunnisteen.
Elokuvassa voi nähdä monenlaisia vertauskuvia maailman tilasta. Nykyaikaan sijoittuvat kohtaukset ovat eräänlaista yhteiskuntasatiiria, josta George Orwell tai Terry Gilliam olisi ylpeä. Suomalainen omaisuus myydään maailmalle. Virtuaalisesta todellisuudesta on tullut irvokas kauppatavara. Kaikki muukin tuntuu olevan myytävänä. Vanha ja uusi aika kohtaavat. Kalevalan ja Pohjolan taistelu Sammosta onkin osa tätä päivää.
Futuristiset visiot ovat elokuvassa parasta. Muinaiseen Suomeen sijoittuvat osuudet taas eivät täysin vakuuta. Henkilöohjaus on kuitenkin vahvaa, ja näyttelijät pistävät parastaan. Näyttelijätyö on tuttua Halosta. Etenkin miesnäyttelijöillä on pysyvä hullun kiilto silmissä ja verisuonet pullistuvat päästä. Tyyli ei välttämättä miellytä kaikkia, mutta ainakaan se ei jätä kylmäksi. Elokuvan ongelmat ovatkin lähinnä joukkokohtauksissa ja isomman kuvan maalaamisessa. Historiajaksoista ei synny sellaista eeppistä vaikutelmaa, jota ehkä on haettu.
Elokuva on joka tapauksessa vahva kokemus, joka jää mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa, kuten Halosen muutkin työt. Kalevala – Uusi aika on ristiriitainen ja keskustelua herättävä elokuva – tekijänsä näköinen.
Jussi Huhtala