Tutkijat tarkkailevat poikamiesten keittiökäyttäytymistä 1950-luvun alussa norjalaisessa pikkukylässä.
Koska ruotsalaisten kotiäitien keittiöihin on saatu rutkasti lisää toimivuutta kartoittamalla heidän keittiöpuuhiaan ja rakentamalla tarpeita vastaavia kyökkejä, soveltavat kotitalousekspertit samaa nyt aikamiespoikiin. Ryhmä tutkijoita matkaa Norjan maaseudulle observoimaan poikamiesten keittiöliikehdintää. Tätä tarkoitusta varten kunkin kohdehenkilön keittiön nurkassa seisoo korkea tuoli, jolla istuen tutkija näkee kaiken ja kirjaa ylös näkemänsä. Kommunikointi tai mikään yhteydenpito tutkijan ja tutkittavan välillä ei ole sallittua. Tutkija asuu kohdehenkilönsä talon vieressä omassa asuntovaunussaan.
Isak Bjorsson (Joachim Calmeyer) on ensin haluton päästämään tutkija Folke Nilssonia (Tomas Norström) keittiöönsä, mutta vastarinta kukistetaan, ja pian valpas silmäpari seuraa Isakin puuhailua. Yllättävät liikkeet kirvoittavat kiihkeää lehtiön plaraamista ja lyijykynän kahinaa. Äreää, vastahakoista Isakia tarkkailtavana olo ottaa päähän, ja hän siirtyy yläkertaan ruoanlaittopuuhiin. Miesten keskinäinen suhde ei ole ensialkuun lämmin, vaan lähinnä väsytystaistelua Isakin keksiessä vähäeleisiä, mutta tehokkaita keinoja (valon sammutus) vaikeuttaa Folken työtä ja Folken tehdessä vastaiskuja (otsalamppu). Suhde kuitenkin liukuu vähä vähältä yhä kommunikaatiovoittoisemmaksi. Voiko tutkimuskäytännön vastaisen ystävyyden syntymistä estää, kun kyseessä on kaksi yksinäistä miestä, jotka oleskelevat samoissa tiloissa viikkoja?
Keittiötarinoita viestii, ettei ihmisiä pitäisi lokeroida ulkoisen olemuksen perusteella, koska pinnan alla voi piillä varsin kiehtovia asioita. Onko pintapuolisesti nähtynä epäkiinnostavampaa elokuvahahmoa kuin harmaantunut, myöhäiskeski-ikäinen aikamiespoika? Aluksi Isak vaikuttaa erakoituneelta, ärtyisältä ukolta ja Folke sääntöjä pilkulleen seuraavalta konttorirotalta, mutta miesten avatessa unelmansa, ajatuksensa ja menneisyytensä toisilleen, he paljastuvat aivan muuksi kuin miltä ensin näyttävät. Näyttelijät tekevät loistavaa työtä kuvatessaan tuota prosessia. Kaiken muun ohella elokuva myös kertoo oman itsensä löytämisestä, kun sovinnainen Folke alkaa tehdä mitä oikeasti haluaa.
Keittiötarinoita on täynnä hienovaraisen koomisia vivahteita. Komiikka syntyy muun muassa tutkijoiden ja tarkkailtavien suhteen rajojen harmillisesta ylittymisestä. Jotkut esimerkiksi alkavat juoda keskenään viinaa. Tutkimusjohtaja saa harmaita hiuksia, kun parivaljakoiden yhteiselämä sujuu liian hyvin. Kuvaus on varsin kekseliästä, kun kamera puikkelehtii tuolinjalkojen lomitse, äänimaailmasta puhumattakaan. Keittiön mikrokosmoksessa pienet asiat alkavat näyttää ja kuulostaa yllättävän suurilta, kun niihin kiinnitetään erikseen huomiota: kynän teroitus, kumittaminen, ruoan pureskelu, paikallaan istuminenkin. Miesten vähäiset ilmehdinnät kertovat hyvin paljon.
Keittiötarinoiden aihe on kihelmöivän absurdi ja siitä on tehty ei itsetarkoituksellisen omituinen, vaan sympaattinen, liikuttava ja ihastuttava elokuva. Keittiötutkimus sinänsä on toisarvoinen seikka ja toimii vain hauskana kehyksenä syvemmille, tärkeämmille teemoille. Vaikka elokuva ensisilmäyksellä kuvaa ystävyyden syntymistä, se on myös hyvin monikerroksellinen ja antaa tematiikkansa ansiosta aivoille puuhaa pitkäksi aikaa ja kestää yhä uusia katseluja. Keittiöistä, varsinkin vaatimattomien poikamiesten, todella löytyy tarinoita!