Rakkauden, yksityisyyden ja totuuden rajoja ja niiden ylittämistä etsivä urbaani elokuva, joka koettaa olla uudella tavalla humaani. Jää muiden tuoreiden kotimaisten jalkoihin, sillä on liian vaikea uskoa ihmisen oikeasti voivan toimia näin.
Kolmistaan-elokuvassa käsitellään ulkopuolisuuden ja sisäpuolisuuden rajaa. Kuinka lähelle voi ja saa astua toista ihmistä ilman, että työntyy toisen yksityisyyteen? Elokuva on sitoutumisen puolustuspuhe, mikä on virkistävää näin kevytsuhteiden aikana. Hyvistä lähtökohdista huolimatta käsikirjoitukselliset ratkaisut etäännyttävät – on vaikea samastua vaimoon, joka tieten tahtoen haluaa tutustua miehensä ihastuksen kohteeseen tai mieheen, joka ihastuksestaan vaimolleen kertoo. Tai ihastukseen, joka suostuu saapumaan samaan illallispöytään kyseisen avioparin kanssa.
Aina raikas Liisa Kuoppamäki tekee eläytyvän roolin vahvana perheenäitinä, joka ei suostu antautumaan peruskuviolle: mies pettää, jättää ja elämä mättää. Kuoppamäen roolihahmo Maria, avioerojuristi, on perinteitä kunnioittava ja rakkauteen uskova nainen. Hän ennemmin kohtaa Toisen Naisen silmästä silmään ja kunnioitusta etsien, kuin tekee sen mitä ihminen normaalisti tekisi: haukkuu lutkaksi. Sitä, miksi tuo toinen nainen, Matleena Kuusniemen tulkitsema eloisa Janita, tähän suostuu, ei voi kuin ihmetellä. Hänen täytyy olla uhrautuva ja jalo. Tai kenties Kari-Pekka Toivosen esittämä Tomi, mies naisten keskellä, on niin upea, että hänen parhaakseen tekee mitä vain.
On valitettavaa tämän elokuvan kannalta, että sen ajoitus sattuu samaan suhdesoppien sumaan kuin Musta jää ja Sooloilua. Poissa tästä yhteydestä elokuva saattaisi olla mukavasti ristiriitaa sisältävä rakkauskuvaus, jossa perinteisten arvojen kautta onnistutaan luomaan jotakin täysin modernia. Mutta Mustassa jäässä jo kohdataan toinen nainen ja ah, niin paljon enemmän tyydytystä tuovalla tavalla. Sooloilua-elokuvan mies (niin ikään Kari-Pekka Toivosen näyttelemä) on nyt ehkä hieman kasvaneempi, mutta yhtä lailla – ja liian samalla tavalla – ärsyttävä ääliö.