14 vuotta sitten ensimmäisessä Kreikkalainen naimakauppa -elokuvassa Toula Portokalos (Nia Vardalos) yritti kiemurrella ulos perheensä lempeästä mutta tiukasta ja tukahduttavasta syleilystä. Hänen onnistui pääsemään pois työstään vanhempiensa ravintolasta Dancing Zorba’sta ja päätyi tätinsä Voulan (Andre Martin) matkatoimistoon ja tapasi, vanhempiensa kauhistukseksi, ei-kreikkalaisen miehen Ianin (John Corbett), jonka Gus (Michel Constantine) ja Maria (Lainie Kazan) vain vaivoin hyväksyivät.
Nyt Toula on joutunut palaamaan töihin vanhempiensa ravintolaan, sillä nettikauppa on tappanut matkatoimiston kivijalasta. Ian on ylennyt rehtoriksi koulussa, jota heidän tyttärensä Paris (Elena Kampouris) käy. Aivan kuten Toulan aikanaan Gus ja Maria haluavat saada vasta 17-vuotiaan Parisin avioliiton satamaan jonkun sopivan kreikkalaisen pojan kanssa.
Aivan synnitön ei lapsenkasvatuksen saralla ole Toulakaan, sillä verenperintönä hän tuppautuu lapsensa elämän lähes jokaiselle askeleelle. Tiiviille kreikkalaisperheelle syleilyllä ja tukahduttamisella kun ei ole eroa.
Parisia ahdistaa. Mutta niin ahdistaa Toulaakin. Koko hänen perheensä asuu vierekkäisissä taloissa saman kadun varrella. Ja jos yhtään mitään tapahtuu, tai on ehkä tapahtumassa, rientää koko suku paikalle saman tien. Paris on valmistumassa high schoolista ja haluaa yliopistoon mahdollisimman kauaksi Chicagosta perheensä huomasta. Suku tekee kaikkensa saadakseen vaikuttaa tähän valintaan.
Eräänä päivänä käy ilmi, että Gusin ja Marian avioliittotodistus on jäänyt epähuomiossa allekirjoittamatta. Niin ollen perheen pääjäsenet eivät laillisesti olekaan naimisissa, ja tuo asia on korjattava. Gus haluaa saada asian hoidetuksi nopeasti ja kätevästi, mutta Marialle se ei käy. Hän näkee tilaisuutensa saada monen vuosikymmen jälkeen miehensä näkemään itsensä muunakin kuin vain itsestäänselvyytenä. Tähän tapahtumavyyhtiin, mitään liikaa paljastamatta, elokuvan nimi viittaa.
Vuonna 2002 valmistunut Kreikkalainen naimakauppa oli suuri hitti. Se tuotti tekokustannuksen kassaluukulla yli kuusituhatkertaisesti takaisin ja on edelleenkin kaikkein tuottoisin romanttinen komedia. Niinpä yllätys ei ollut se, että jatko-osa tehtiin. Ainoastaan se, että väliin mahtui 14 vuotta ja yksi elokuvan spin off -tv-sarja.
Temaattisesti ensimmäinen elokuva tyhjensi pajatson melkeinpä täydellisesti. Kakkososaan ei tarinallisesti mahdu juuri uutta sanottavaa. Vitsiä väännetään kreikkalaisten kovaäänisestä tunteellisuudesta sekä heidän sukurakkaudestaan ja sisäänpäin kääntyneisyydestään. Kaikki tarkoittavat hyvää, mutta omaa tilaa ei kellekään jää. Vaikka elokuva on niin sanotusti normimittainen, laahaa sen kerronta pahasti. Henkilöitä on runsaasti, mutta juuri kehenkään ei keskitytä. Toki Toula ydinperheineen saa eniten tarina-aikaa, mutta heistä ei löydy monta eri tasoa. Toula tasapainoilee, Ian on ymmärtäväinen ja Paris on ahdistunut. Kaikki muut pelkästään hössöttävät. Sivujuonteita yritetään kehittää, mutta ne jäävät torsoiksi. Ja koska elokuva on komedia, pitää joukkoon saada vitsejä. Sanalliset sellaiset ovat noloja. Mutta niin ovat myös fyysiset vitsit, joten vaivaantumisen tunteelta ei voi välttyä.
Ensitreffeille elokuva sentään sopii. Ei haittaa, jos hermoilee uskaltaako toisen käteen koskea, eikä näin ei tule seuranneeksi juonenkulkua.