Samuraita, origameja, shamisen-soittimia, jumalolentoja, rituaaleja, esi-isien henkiä, lennokkaita taistelutaitoja… mikään ei ole niin japanilaista kuin länsimaisten näkemys muinaisesta Japanista. Ja nyt asialla on ollut peräti kolme yhdysvaltalaista: ParaNormanin ohjaaja-käsikirjoittaja Chris Butler, lähinnä tuottajana kunnostautunut Marc Haimes sekä animaattori Shannon Tindle.
Pieni yksisilmäinen japanilaispoika Kubo elää kylän laidalla luolassa sairaan äitinsä kanssa. Tämän varoituksesta poika välttelee pimeän aikaa, koska siellä saalistavat äidin siskot ja Kubon isoisä, Kuun kuningas. Nämä haluavat viedä Kubon valtakuntaansa ja tehdä tästä itsensä kaltaisen sydämettömän olennon viemällä pojan toisenkin silmän.
Kun Kubo kuitenkin eräänä yönä kohtaa äidin pahat sisaret, hän joutuu pakenemaan ja etsimään isänsä kätketty miekka ja haarniska, ainoat esineet, joiden avulla on mahdollista vastustaa Kuun kuningasta. Avukseen mitä erilaisimpiin vaarallisiin ja ansoitettuihin paikkoihin hän saa leluapinastaan oikeaksi eläimeksi muuttuneen kaitsijan, paperista taittelemansa origamisamurain sekä isoksi kovakuoriaiseksi kirotun soturin.
Kubo ja samuraiseikkailu on lumoavan kaunista stop motion -animaatiota. Se on ehdottomasti kaunein Laika-studion elokuvista – ne aikaisemmat ovat Coraline (2009), ParaNorman (2012) ja Boksitrollit (2014). Valitettavasti Kubon hienous on kauniista ja kiehtovasta tarinasta huolimatta lähinnä ulkoasuun jäävää. On hyvinkin pelättävissä, ettei siitä ole talousvaikeuksissa painiskelevan studion pelastajaksi.
Elokuva pomppii satunnaisen oloisesti tunnelmasta toiseen. Lapsenomaisesta pyllyhuumorista siirrytään jännään fantasiaseikkailuun, jota kuitenkin täplittävät hyvinkin ahdistavat elementit. Vaikka väkivalta on viitteellistä, se on sitä aikuisille hauskasti tarkoitettuna, kuten origamihirviön tappamisesta syntyvä punainen konfettiroiske. Perhekin elokuvassa menetetään ties kuinka monta kertaa. Kaiken kaikkiaan elokuvan nelivuotiaille vanhempien seurassa sallittuksi katsottavaksi tekevä ikäraja 7 tuntuu aavistuksen alhaiselta.
Tarina on hyvin perinteinen seikkailukertomus, jossa etsitään jotain maagista esinettä. Käsikirjoitusta ei ole mietitty ihan loppuun, kun matka jää loppujen lopuksi hyvinkin tarkoituksettomaksi muuten kuin opettaessaan Kubolle hänen oman tarinansa. Käytännössä monien hahmojen syvemmät motivaatiot ja tarkemmat tavoitteet jäävät epäselviksi. Kiipeleihin löytyy aina takavasemmalta aikaisemmin tarinallisesti perustelematon pelastautumiskeino.
Alussa Kubon voima tuntuu olevan tarinankerronnan taika, mutta pian selviää, että hän osaakin oikesti hallita maailmaa soittimellaan. Kiinnostus vaikeuksiin väljähtyy, kun päähenkilö ei joudu oikeasti opiskelemaan uusia kykyjä vaan pystyy tekemään mitä vaan mitä elokuvan tekijät haluavat. Niinpä kokonaisuus jää omasta maailmastaan innostuneiden animaattoreiden kuvakäsikirjoituskoosteeksi irrallisista kohtauksista.