Kuoropojat

17.9.2004 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Ranskassa yli seitsemän miljoonaa katsojaa kerännyt Kuoropojat on juuri sellainen suuren yleisön humaani arthouse-tuote, jolle voi odottaakin isoja katsojalukuja. Se on pinnalta kaunis ja perusvakuuttavilla näyttelijäsuorituksilla varustettu koulukotikuvaus, jossa hyväsydäminen opettaja ja taiteen puhdistava vaikutus katkaisevat oppilaiden tylyn arjen.

    Vuoteen 1949 sijoittuvassa tarinassa poikien koulukotiin saapuu uusi valvoja, työtön musiikinopettaja Clément Mathieu (Jugnot), joka esitellään välittömästi tarinan hyvikseksi. Mathieu karsastaa koulun pahiksen, rehtori Rachinin (Berléand), suosimaa tunteetonta kurinpalautusjärjestelmää, jossa pienimmästäkin rikkeestä seuraa välitön rangaistus. Myös uppiniskaisten ja jatkuvassa rangaistuskierteessä riutuvien poikien luottamuksen voittaminen tuntuu aluksi mahdottomalta tehtävältä. Lopulta Mathieu onnistuu kasaamalla pojista enkeliäänisen kuoron ja antamalla näille aseman ja identiteetin näin muodostuneessa, uudessa ja harmonisessa yhteisössä.

    Kuoropojat on hieman kuin amerikkalainen Kuolleiden runoilijoiden seura ruotsalaisella Pahuudella höystettynä. Tarinassa yhdistyvät inspiroiva ja tulevaisuuksia pelastava opettajahahmo arkista pelkoa ja väkivaltaa sisältävään koulukuvaukseen. Kumpaakin elokuvaan verrattuna Christophe Barratierin esikoispitkä jää tosin melko sovinnaiseksi esitykseksi.

    Kyseessä on sulavasti ohjattu filmi, joka rullaa eteenpäin kuin rytmikäs nuottirivistö. Mitä jää puolestaan käteen, on toinen juttu. Kuoropojissa ei ole lopulta juuri mitään, mitä ei olisi nähty sataan kertaan eri variaatioina. Se onkin tyylipuhdas standarituote, lämmöllä valmistettu ja erittäin kivuttomasti läpikatsottava humaani draama, jossa hyvä ja paha seisovat niin selvinä eri puolilla rinkiä, että pienintäkään virhearviota ei pääse tapahtumaan.

    Hiukan väriä tarinan oikean ja väärän mustavalkoasetelmaan tuo onneksi erinomaiseksi luonnenäyttelijäksi jo monista ranskalaiselokuvista tunnetun François Berléandin (Valhe, The Transporter) ässäsuoritus koulun rehtorina, joka suorastaan pursuaa mehukasta ääripäillä tasapainoilua – aina kylmästä sadismista pilke silmäkulmassa viljeltyyn sarkasmiin. Myös Gérard Jugnot (Monsieur Batignole) tekee roolinsa moitteetta, mutta ilman mitään, mikä jäisi erityisesti mieleen elokuvan päätyttyä.

    Koska musiikki on Kuoropojissa aivan erityisessä asemassa, niin mainittakoon, että Ranskan merkittävimpiin elokuvasäveltäjiin kuuluva Bruno Coulais (Purppuravirrat, Siivekäs muutto) on saanut jälleen aikaan tyylilleen ominaisen, lähes satumaisiin sävyihin yltävän scoren, jota voisi jopa paikoin erehtyä luulemaan jenkkikollega Danny Elfmanin fantastiseksi käsialaksi. Elokuvan soundtrackillä on varmasti

    Lisää luettavaa