Kursk

/ / GENRE , ENSI-ILTA 14.12.2018 TÄHDET

Tarinan voi kuvitella tuntevansa, mutta mikään ei voi valmistaa hahmojen aksentteihin.

On mielenkiintoista, miten 23 vuotta voi muuttaa asioita. On niin helppo unohtaa, että tanskalaisohjaaja Thomas Vinterberg oli yksi nuorista ja oletettavasti hieman päihtyneistä mielistä, jotka ideoivat Dogma 95:n. Se oli kunnianhimoinen manifesti elokuvantekemisen ”puhdistamisesta” ylenpalttisista efekteistä tai teknologisesta hienostelusta ja keskittymisestä tarinaan ja näyttelemiseen. Kuinka se mahtaakaan naurattaa Vinterbergiä nyt, kun hän tekee ison budjetin elokuvia yksi toisensa jälkeen.

Viimeisin niistä on aikaisemmin tänä vuonna Toronton elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut Kursk, joka kertoo paljon julkisuutta saaneesta vuoden 2000 tragediasta, jossa venäläinen ydinsukellusvene upposi kahden räjähdyksen jälkeen. Suurin osa miehistöstä kuoli saman tien, mutta 23 ihmistä jäi jumiin sen sisuksiin. Kursk on katastrofielokuva, perhedraama ja katsaus sydämettömään maailmanpolitiikkaan. Se on myös vähän ylenpalttinen, varsinkin ohjaajan nöyrät lähtökohdat huomioon ottaen.

Ihmiselämän osoittautuminen jälleen vähemmän tärkeäksi kuin sotilassalaisuudet ja valtaapitävien ylpeys turhauttaa kiitettävästi, mutta silti lopputulos tuntuu kaavamaiselta ja teennäiseltä. Niin tuppaa käymään, kun paikallisissa juurissa pysyttelemisen sijaan joku päättääkin palkata kansainvälisen työryhmän ja pistää heidät puhumaan englantia vahvasti murtaen. Ja oikeasti, jos Colin Firth saa näytellä brittiä, miksi Léa Seydouxin pitää olla venäläinen?!

Vinterberg ei välttämättä yksin ole syypää. Jonkin aikaa hän yritti tehdä elokuvasta yhteistuotannon venäläisten kanssa mutta törmäsi liian moneen esteeseen ja jatkuviin vaatimuksiin tehdä päähenkilöistä ”sankarillisempia”. Se tuntuu oudolta, kun nytkin koko miehistö on niin hyväsydämistä, että he tuntuvat tulleen paikalle suoraan Paddington-elokuvista. Sen vuoksi elokuva kaihtaa suoria väittämiä ja todellisen pahiksen mainitsemistakaan, vaikka tragedia leimasi Putinin presidentiyden ensimmäisiä päiviä ja tiivisti täydellisesti kaiken mitä jatkossa oli luvassa.

Brutaalin paljastuskertomuksen sijaan saammekin tutun tarinan arkipäivän sankareista – kynäilijänään Robert Rodat, mies, joka käsikirjoitti Pelastakaa sotamies Ryanin. Käsikirjoitus perustuu Robert Mooren kirjaan, jonka nimeä en tässä yhteydessä mainitse, koska se on juonipaljastus. Kokonaisuus saa plussaa jykevöityneestä Matthias Schoenaertsista, mutta kun tarinan lopputulos on hyvin tunnettu, mielikuvitukselle ei ole jäänyt tilaa.

Veteraanikuvaaja Anthony Dod Mantlen taidolla taltioima Kursk on pätevä katsaus tapahtumiin, joista ei loppujen lopuksi ole kovin kauan, niin hullulta kuin se saattaakin tuntua. Muutama klaustrofobinen kohtaus saa taatusti arvostamaan sitä tosiasiaa, että teatteri on täynnä happea. Mutta mitä sukellusvene-elokuviin tulee, Kursk ei ole mikään Wolfgang Petersenin Das Boot. Toisaalta, harva elokuva on.