Kuuban valloittajat on dokumenttielokuva Kuuban diktaattorien vanhoista amerikanraudoista, sekä miehestä joka rakastaa korjata niitä.
Sisarenikin on hulluna autoihin, varsinkin koviin kulkupeleihin, joten ymmärrän, että nainenkin voi innostua autoista. Silti Arto Halosen dokumentti Kuuban valloittajat osuu parhaiten miesyleisöön, joka on suunnattoman tohkeissaan ja tosissaan harrastunut vanhoista autoista. Toisen yleisönsä elokuva saa sosialismin vankkumattomista kannattajista, joilla tulee kyynel silmään Kuuban valtaapitäneitä muistellessa.
Kuuban valloittajat kertoo dokumentin keinoin osumia sieltä täältä; vähän kaikesta eikä kaikkea mistään. Valotetaan Kuuban amerikanautokulttuuria, sen syntyä ja sosiopsykologisia merkityksiä. Vieraillaan kuubalaisten autodiggarien ja -korjaajien luona. Puuhastellaan konepellien alla, ja mietitään, missä vika. Onko moottori sökönä kannentiivisteen ja virranjakajan lisäksi? Ihmetellään, miksi auto sammui taas kesken matkan. Ihastellaan kiillotettujen kaarojen sileitä kurveja ja kuunnellaan korjatun moottorin kiehtovaa hyrinää. Kehutaan vanhaa työlleen omistautunutta autokorjaajaa. Käydään pikavauhtia animaation keinoin läpi Kuuban hallitsijoiden autoja, ja niiden elämänkaaria nykyisille omistajilleen asti. Ihaillaan sosialismia ja kunnioitetaan diktaattoreita. Kuullaan salsaa ja nähdään eksoottisia maisemia.
Olisin halunnut keskittyä mieluummin kuulemaan autoja korjaavan 62-vuotiaan Maximilianon koko elämän tarinan, enkä vain paloja sieltä. Kasvoiltaan syntymästään asti pahoin vammautunut ja vakavan silmäsairauden takia puoliksi sokea Maximiliano on elokuvan suola, hiljainen generaattori, ja ainoa todella kiinnostava ja liikuttava elementti elokuvassa. Edes Kuuban hallitsijoiden diktaattori Fulgencio Batistan, gansteri Meyer Lanskyn tai vallankumousjohtaja Che Guevaran elämää, saati autoja ei käydä yhtä kiinnostavasti läpi kuin Maximilianon ajatuksia, haaveita ja kohtalon limittymistä näiden miesten omistamiin autoihin.
Elokuva raottaa meille kaksijakoista ja ristiriitaista Kuubaa, päästämättä sinne kuitenkaan sisään. Niin paljon kuivaa poliittista sanomaa, autofaktoja, verkkaista kerrontaa ja täydellisesti kätkettyjä metaforia, että tavallinen elokuvadiggari ei saa katsomiskokemuksesta täysiä kierroksia irti.