Elokuvateattereissa on nähty Syke– ja Salaiset elämät -sarjoihin perustuvia elokuvia, jotka eivät todellakaan ole mitään mestariteoksia, mutta jotka sarjafanien tuella ovat muodostuneet hiteiksi. Samoin kävi alunperin lyhyinä nettielokuvina käynnistyneelle Luottomies-sarjalle.
Nyt vaikeusasteessa mennä seuraavalle tasolle, sillä teattereihin on tulossa 90-luvulla pyörineeseen Kyllä isä osaa -sarjaan perustuva elokuva. Toki sarjaa on uusittu aivan lähiaikoinakin, mutta kestääkö nykykatsoja hyvin omalaatuisen sarjan menneen maailman menoa?
Lähtökohtien pitäisi olla kunnossa, sillä mukaan on saatu kaikki sarjan keskeiset hahmot: Tom Lindholm ja Tuija Ernamo ovat passiivis-aggressiiviset vanhemmat ja Maiju Jokinen ja Jarno Jokinen heidän lapsiaan, joita vuodetkaan eivät ole viisastaneet. Keskeinen uusi hahmo on Jonna-tyttären Junnu-poika (Vilppu Eleinen).
Jonna ja Junnu tupsahtavat Jonnan lapsuudenkotiin, koska sehän on jäämässä tyhjilleen vanhempien aikoessa muuttaa Espanjaan eläkepäiviä viettämään. Paitsi että he asuvat siellä edelleen, koska isä ei ole saanut kerrottua taksifirman isännälle (Vesa Vierikko) olevansa jättämässä rengin hommat. Ja kun firmaan hankitaan luksusmersu, ei hän halua lähteäkään ennen kuin pääsee sen rattiin.
Lopputulos on täydellistä toisintoa sarjasta: tapahtumia, jotka perustuvat siihen, että muihin perheenjäseniin suhtaudutaan vaivoin peitellyn vihamielisesti, tehdään tyhmiä ratkaisuja ja valehdellaan oikealle ja vasemmalle ennemmin kuin tunnustetaan erehtyväisyytensä. Mikä tietysti johtaa yhä uusiin tyhmiin ratkaisuihin.
Sarjan fani ilahtuu siitä, ettei vitsejä ole tehty yhtään hauskemmiksi, vaan katsoja on osa toisiinsa huvittuneen halveksivasti suhtautuvaa perhettä – joka jostain kumman syystä silti puhaltaa yhteen hiileen, kun idea on tarpeeksi typerä. Vaivaannuttavuuden taiteeksi kohottavat hahmot ovat entisellään, vaikka aivan kaikille ei tekemistä olekaan keksitty, ja dialogi on edelleen aiemmin sanotun toistamista.
Pitkä elokuva mahdollistaa huonojen valintojen eskaloitumista uusiin ulottuvuuksiin, mutta valitettavasti mukana on rutkasti venytetyn tv-sarjan jakson tuntua. Varsinkin, kun paikoin meno uhkaa pysähtyä silmäniskuihin muille menneen ajan tamperelaissarjoille ja vierailevien tähtien läpimarsseihin.
Jouni Vikman