Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde

GENRE ENSI-ILTA 15.08.2003 TÄHDET

Törröhuulinen, pomppiva arkeologi on jälleen täällä! Lara Croft (roolissa Oscar-palkittu Angelina Jolie) on suosituista tietokonepeleistä todellisen näköiseen maailmaan siirretty hahmo, jolla on pikselihahmon ulkonäkö ja bittikartan sielu. Hänen seikkailunsa tapahtuvat tosiasiallisesti yhä edelleen tietokonepelien maailmassa – tämän älytäkseen kannattaa vain laskea kuinka monta todellisen maailman fysiikan lakia hän rikkoo pelkästään tämänkin elokuvan ensimmäisten viidentoista minuutin aikana seuratessaan tyhmiä juonenkäänteitä.

Myös henkilöhahmona Lara Croft on yksi modernin elokuvan mitättömimmistä ja vähiten kiinnostavista. Hän kuuluu supersankarien joukkoon sikäli, että häneltä ei koskaan epäonnistu mikään, eikä minkäänlaista jännitystä siis kehity vaikka ympäri maailmaa henkilöhahmojaan heittelevälle seikkailuelokuvalle sellaisen luulisi olevan melko tärkeääkin. Tomb Raider kuitenkin välttää edeltäjänsä tavoin taiten kaiken vähäisenkin realismin tunnun – mikä ei toki ole välttämättä väärin tehty, mutta se on tyylivalinta josta katsojan on hyvä olla tietoinen etukäteen ettei pety vasta katsomossa.

Mutta jos Laran sielunelämä ehkä onkin selkärangattoman tasolla, on hän toisaalta saanut tällä kertaa vastaansa vähintäänkin yhtä latteita muita henkilöhahmotelmia. Gerard Butlerin näyttelemä komea mies, josta ei tiedä onko se lopulta hyvisten vai pahisten porukoissa, toljottaa ja replikoi tavalla, joka saisi puupökkelönkin näyttämään teatterikoulun käyneeltä. Kohtauksessa, jossa tämän otuksen ja Lara Croftin välille yritetään rakentaa romanttis-eroottista viritystä, voi kuulla elokuvahistorian siipien havinaa: näin kylmäksi ei minkään ison elokuvan pääpari ole katsomoa jättänyt ehkä vielä koskaan.

Ciarán Hinds (Matkalla Perditioniin, The Sum of All Fears) yrmyilee puolestaan sarjakuvamaisen kaksiulotteisesti pelkästään absoluuttiseksi pahaksi luonnostellun roiston roolissa. Hänen tietokonepelihahmonsa tavoittelee tarunhohtoista Pandoran lipasta, joka ei elokuvan juonen puitteissa olekaan pelkkää legendaa vaan ihan oikea, fyysinen lipas jonka avaaminen toisi maailmaan suuren määrän vaivaa ja kärsimystä. Kolmiulotteisen, pallonmuotoisen kartan avulla on mahdollista löytää tarunhohtoinen Elämän lähde, jossa lipas sijaitsee.

Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde herättää jonkin verran huvittuneisuutta ilmeisesti vahingossa riviensä väliin kirjoitetulla alentuvalla asenteellaan maapallon ei-länsimaisia alueita kohtaan. Tapa jolla Lara kavereineen syöksyy kovalla kiireellä vaikkapa Kiinaan romuttaen näyttävästi huipputeknisen lentoaluksen ja jättäen jäljet paikallisten, alempaan rotuun kuuluvien siivottavaksi, herättää vain lisää ärsytystä sekä päähenkilöitä että ennen kaikkea elokuvan kirjoittajaa kohtaan – jos se nyt on ylipäänsä enää siinä vaiheessa mahdollista. Samanlainen ”teknologia rulaa” ja ”länsimalaiset ovat tekijöitä, muut palvelijoita” -asenne vaivaa elokuvaa muutenkin. Elokuvan tekijät ovat varmaan samaa porukkaa joka rakentaisi vaikka formularadan Kilimanjaron rinteille jos ROI olisi tarpeeksi korkea.

Alkuperäinen Simon Westin ohjaama Lara Croft Tomb Raider (2001) teurastettiin Hohdossa 2/2001. Tämä jatko-osa on ehkä jopa sitäkin piirun verran surkeampi esitys. Ohjaajana on toiminut jatko-osaspesialisti Jan de Bont, joka muistetaan aiemmin siitä tavasta jolla hän tuhosi oman hyvin aloitetun Speed-sarjansa luokattomalla kakkososalla Speed 2: Cruise Control (1997). Toivoa sopii, että nyt myös Tomb Raider -sarja on tuhottu omaan mahdottomuuteensa ja jatkossa elokuvantekijöiden energia kohdistuu vähän mielenkiintoisempiin aiheisiin. Tosin mielellään ihan eri elokuvantekijöiden: tämän maailman de Bonteille ja Georgariseille toivoisi löytyvän jotakin muuta puuhasteltavaa.


Aiheeseen liittyvät elokuvat